International Classical Music Awards (ICMA) piti gaalansa viikonloppuna Puolassa Wroclawissa. Levyvuoden palkitut taiteilijat antoivat parastaan, mutta monille suurin yllätys oli kutsujaorganisaatio sinänsä: Wroclawin National Forum of Music (NFM) on akustiikaltaan ja toiminnaltaan 2000-luvun hienoimpia uusia konserttitaloja.
International Classical Music Awards (ICMA), jonka jäsen Rondo on ollut vuodesta 2013, on ainut riippumaton ja kansainvälinen klassisen musiikin palkinto-organisaatio. Grammy on niin räikeästi Amerikka-painotteinen ja kaupallisuuden läpitunkema, että se on menettänyt uskottavuutensa. Grammophone-palkinnot ovat ko. musiikkilehteen sidottuja, ja vaikka sen kriitikoiden ammattitaitoa ei voi kiistää, Britannia-keskeisyys ja lehdessä ilmoittavien suurten levyfirmojen valta-asema herättää epäilyjä. Echo Klassik on saksalaista sisäpiirikauppaa.
ICMA:ssa ei tarvitse miettiä näitä rajoitteita, vaan jury voi rehellisesti valita vuoden tärkeimpiä levyuutuuksia ja erikoispalkintojen saajia puhtaasti taiteellisin perustein, myös pienempien levymerkkien ja vähemmän tunnettujen taiteilijoiden parista.
Tämän vuoden palkintogaala Wroclawissa antoi positiivisen ja monipuolisen kuvan siitä, missä alalla mennään. Pienten independent-levymerkkien panos oli jälleen huomattava, ja uusia, loistavia taiteilijoita pääsee niiden kautta esiin koko ajan. Vuoden levynä palkittiin Hans Abrahamsenin ooppera Snow Queen Baijerin valtionoopperan tallenteena. Sen sisarteoksena oli uuden musiikin sarjan finaaliin päässyt, Lapin kamariorkesterin ECM-levyllään soittama Abrahamsenin Schnee.
Muiden vastaavien gaalojen tapaan ICMA antaa levykalkintojen lisäksi myös joukon erikoispalkintoja. Tällä kertaa elämäntyöstä palkittiin liettualainen sellisti-kapellimestari David Geringas, ja vuoden taiteilija oli albanialaissyntyinen sopraano Ermonela Jaho.
Mutta ennen gaalan antia jotain sen kutsujaorganisaatiosta. Wroclaw ei ole kaikkein tunnetuimpia musiikkikaupunkeja, vaikka sen perinteet ulottuvat jo Böömin kuningaskunnan ajalle. Sijainti osana Habsburgien keisarikuntaa teki kansainvälisistä vaikutteista vilkkaita, ja barokkimusiikki kukoisti. Liittyminen osaksi Preussia teki siitä saksalaisen musiikkikulttuurin tärkeän keskuksen Breslaun nimellä. Toisen maailmansodan jälkeen saksalaisväestö – 96 prosenttia väkiluvusta – siirrettiin Saksaan, ja tilalle muutti puolalaisia idästä, mm. Neuvostoliitolle luovutetuilta alueilta.
Perinteiltään Wroclaw onkin ollut saksalaisen ja slaavilaisen kulttuurin kohtaamispaikka, ja historian eri kerrokset näkyvät myös kaupunkikuvassa mitään häpeilemättä. Entisöity vanhakaupunki on pittoreski mutta ei yhtä yhtenäinen kuin Krakova tai Praha.
Wroclawista tuli sodanjälkeisen Puolan musiikkikeskuksia, mutta siltä puuttui nykyaikaiset vaatimukset täyttävä konserttisali. Vuonna 2015 puute poistui, kun National Forum of Music (NFM) valmistui. Osaksi EU-rahalla rakennettu rakennus on valtava kompleksi keskellä kaupunkia, ja se sisältää 1800-paikkaisen pääsalin ja kolme kamarimusiikkisalia. Pääakustikoksi valittiin japanilainen Tateo Nakajima Artec Consultants -yhtiöstä, ja koko arkkitehtuuri lähti akustinen suunnittelu edellä.
Tässä onkin mielenkiintoinen yhtymä Lahden Sibeliustaloon, jonka akustiikasta vastasi sama firma, ja Nakajima on siellä Russel Johnsonin työn jatkaja. Yhtäläisyyksiä ovat salin kenkälaatikkomuoto ja mittasuhteet sekä muunneltavuus kaikukammioineen, siirreltävine kanooppeineen ja verhoineen. NFM:n esittelijä mainitsikin sen sukulaistaloiksi Sibeliustalon ja Budapestin Mupan, joiden kesken vaihdettiin suunnitteluvaiheessa paljon tietoja ja kokemuksia.
Ensi tuntuma salin soinnista oli pehmeä ja tasapainoinen. Kolmannella parvellakin yksityiskohtien erottelevuus oli erinomainen, ja sointi tuli hämmästyttävän lähelle, luoden intiimin vaikutelman. Sibeliustalo tuli todellakin mieleen, vaikka salit ovatkin eri kokoluokkaa. Ulko- ja aulatilojen arkkitehtuuri on jylhää. Aulan kaarevat muodot tuovat mieleen jousisoittimen kopan, ja mustan ja valkoisen kontrastit viittaavat flyygeliin.
Merkittävä ero Lahden tai Helsingin konserttitaloihin on kuitenkin se, että NFM ei tarjoa pelkkiä seiniä, vaan se on aktiivisesti sisältöä tuottava konserttikeskus. Se järjestää kahdeksaa festivaalia, joista kuuluisin on Wratislavia Cantans. Sillä on 11 residenssiyhtyettä: Wroclawin filharmonikot, kaksi kamariorkesteria, kaksi periodiyhtyettä, kaksi kuoroa, kolme jousikvartettia ja puhallinkvintetti. Puola on tunnettu jazzmaa, ja se näkyy myös konserttitarjonnassa. Uudelle ja kokeelliselle musiikille on omat sarjansa.
Lajista toiseen hyppivässä gaalassa on vaikea arvioida orkesterin laatua, mutta Wroclawin filharmonikot antoi joustavan ja soinnillisesti miellyttävän kuvan itsestään ylikapellimestarinsa Giancarlo Guerreron johdolla. Konsertin päätteeksi oli mahdollisuus kuulla salin 80-äänikertaisia ja ranskalaista romantiikkaa edustavia urkuja, kun solistiksi tuli puolalainen urkuritähti Karol Mossakowski. Joseph Jongenin Sinfonia concertante laittoi koko kehon värähtelemään. Toivottavasti samaan päästään Musiikkitalossa!
Itselleni vuoden 2022 levysaldon kiinnostavimpia löytöjä oli amerikkalaisen pianistin Maxim Landon ja saksalaisen viulistin Tassilo Probstin duolevy Towards Madness, jossa Bartokin, Enescun ja Achronin sonaatit soivat ääriekspressiivisinä, spontaaneina ja taiturillisina seikkailuina. Se voitti kamarimusiikkisarjan palkinnon. Sama linja jatkui gaalassa Kapustinin kaksoiskonsertolla, jonka jazzrytmit svengasivat villeinä mutta silti tarkkoina. Nuorukaiset selvästi hedelmöittävät toistensa inspiraatiota, mikä tekee duosta enemmän kuin pikatreffit.
Espanjalainen pianisti Josu de Solaun voitti instrumentaalisoolojen sarjan Haydn-levyllään, jonka vapaa mielikuvituksen liito hyppäsi klassisten dogmien yli. Nyt hän soitti Turinan rapsodian alkuvoimaisesti. Vanhan musiikin sarjan voittaja, espanjalainen Capelle de Ministrers pysäytti ajan tulkitsemalla andalusialais-arabialaista musiikkia Cordoban kalifaatista 1000-luvulta. Improvisaatio ja tanssillisuus vuorottelivat yhtä aikaa meditatiivisesti että aistillisesti.
Vuoden levymerkkiä Naxosia edusti sellisti Gabriele Guerrero koskettavalla Dvorakin konsertollaan. Vuoden nuori taiteilija Saò Soilez-Lavivière kulkee opettajansa Tabea Zimmermannin jalanjälkiä alttoviulun ekspressiivisten mahdollisuuksien hyödyntäjänä, mistä Bruchin romanssi oli lupaava näyttö.
16-vuotias viulistilupaus Leonhard Baumgartner lunasti Vuoden löytö -tittelinsä teknisesti lennokkaalla ja salonkimaista pilkettä sisältävällä Saint-Saensin Havanaisella. Nuori kontrabasisti Marc-André Treuel yrittää kohottaa soittimensa mainetta soolosoittimena, ja mikä ettei, kun äänen projisointi on niin kantavaa ja tulkinta niin verevää kuin hänen soittamassaan Faurén Elegiassa.
76-vuotias David Geringas on vielä sellistinä täysissä voimissaan, ja hänen pitkä perspektiivinsä kuului Bruchin juutalaishenkisessä teoksessa Kol Nidrei. Hän toi siihen niin paljon merkityksiä, että siihen ei moni nuori pysty. Erminela Jaho vuodatti sopraanonsa sielukasta sointia kahdessa ooppera-aariassa niin, että sitä olisi kuunnellut koko illan.
Gaala on kuunneltavissa kokonaisuudessaan Deutsche Wellen tekemänä striiminä osoitteessa:
https://www.youtube.com/watch?v=UeUGuhH_XUo.
