TUOREIMMAT UUTISET Image: Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa nöyryyttämistä ja seksuaalista häirintää

Image: Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa nöyryyttämistä ja seksuaalista häirintää

 

Piirtäjämme näkökulma: Debussyn Rajamailla

Toimittaja Sonja Saarikoski kirjoittaa suomalaisen aikakauslehti Imagen tuoreessa numerossa Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa tapahtuvasta seksuaalisesta häirinnästä ja opiskelijoiden nöyryyttämisestä. Saarikoski on itse aikanaan opiskellut Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa.

Artikkelissa Saarikoski keskittyy klassisen musiikin piirissä tapahtuvaan seksuaaliseen häirintään ja opiskelijoiden nöyryyttämiseen. Imagen verkkosivuilla julkaistussa oheisjutussa – vastatessaan kysymykseen siitä, millaisia toimia aiheeseen liittyvien epäselvyyksien ratkaisemiseksi on tehty – Sibelius-Akatemian dekaani Kaarlo Hildén toteaa, ettei kyse ole ainoastaan klassisesta musiikista, vaan myös muista yliopistossa opiskeltavista musiikkityyleistä.

Hildén kertoo Imagelle Sibelius-Akatemiassa herätyn aiheeseen erityisesti me too -keskustelun alkamisen jälkeen. “Taideyliopiston yhteinen opas epäasiallisen käytöksen ehkäisemiseksi luotiin viisi vuotta sitten, mutta sitten kun tuli tämä me too, todettiin, että tämä ei riitä”, Hildén kommentoi jutussa.

“Meille kysymys on laajemmasta yhdenvertaisuuden ja syrjivien käytäntöjen tunnistamisesta ja purkamisesta ja toisaalta eettisten periaatteiden vahvistamisesta.”

Sibelius-Akatemia järjestää musiikin alan korkeakouluopintojen lisäksi myös valtakunnallista nuorisokoulutusta. Jutussaan Saarikoski nostaa esille ongelmat nuorisokoulutuksessa opiskelevien alaikäisten turvallisuudessa.

“Sibelius-Akatemia järjestää koulutusviikonloppuja, joissa on läsnä alaikäisiä nuorisokoulutuksen opiskelijoita. Näissä tilaisuuksissa on opettanut myös henkilöitä, joilla on historiaa seksuaalisesta häirinnästä ja seksuaalisesta kanssakäymisestä opiskelijoiden kanssa”, Saarikoski kirjoittaa.

Hildén myöntää Imagelle, että Sibelius-Akatemiassa ei ole aina ymmärretty yliopiston vastuuta alaikäisistä opiskelijoista leiriolosuhteissa niin häirinnän kuin yleisen turvallisuuden kannalta. “Muutama vuosi sitten heräsimme siihen, että on tilanteita, joissa on epäselvää, kuka on valvontavastuussa.”

Myös alaikäisten kanssa työskentelevien opettajien rikostaustan selvittämisessä on Sibelius-Akatemiassa havaittu puutteita. Hildén kuitenkin toteaa jutussa, että asiassa on yliopistossa ryhdistäydytty.

Juttuun liittyen Taideyliopisto julkaisi tiedotteen, jossa se toteaa yliopiston suhtautuvan vakavasti Saarikosken esiin nostamaan aiheeseen. “Opiskelijoiden oikeus turvalliseen oppimisympäristöön on ohittamaton itseisarvo”, tiedotteessa kirjoitetaan.

Hildén toteaa tiedotteessa, että Sibelius-Akatemiassa on viime vuosina työskennelty paljon sen eteen, jotta alaikäiset nuoret saisivat mahdollisimman hyvän oppimisympäristön.

“Vastuu alaikäisten nuorten turvallisuudesta on erityisen suuri. Parhaillaan työstämme uutta, yksityiskohtaisempaa ohjetta opettajille, jonka avulla varmistamme käytäntöjen selkeyden ja asianmukaisuuden. Nuorten itsetunnon ja tulevaisuususkon vahvistaminen on kaiken tekemisen perusta.”

 

 

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version