TUOREIMMAT UUTISET Jean Sibelius -viulukilpailu siirtyy toukokuuhun 2022

Jean Sibelius -viulukilpailu siirtyy toukokuuhun 2022

Yhdysvaltalainen Christel Lee voitti vuonna 2015 käydyn Sibelius-viulukilpailun. © Heikki Tuuli

Kahdestoista kansainvälinen Jean Sibelius -viulukilpailu siirtyy kevääseen 2022. Viiden vuoden välein järjestetty kilpailu oli määrä pitää marras-joulukuussa 2020. Siirtopäätöksen taustalla on koronapandemian luoma globaali epävarmuus koskien kokoontumiseen ja matkustamiseen liittyviä rajoituksia. Tiedotteen mukaan pitkällä lykkäämisellä varmistettiin kilpailutilojen, kilpailun tuomariston sekä HKO:n ja RSO:n saatavuus. Tavanomaisesti kilpailuun voivat osallistua samana vuonna enintään 30 vuotta täyttävät solistit, mutta myös lykätyssä kilpailussa hyväksytään vuonna 1990 syntyneet osallistujat.

”Haluamme kaikin tavoin varmistaa kilpailijoiden ja heidän majoittajiensa sekä mukana olevien lukuisten muusikoiden, muiden työntekijöiden, tukijoiden ja yleisön turvallisuuden ja terveyden. Olemme erittäin kiitollisia kaikille kilpailun järjestämiseen osallistuneille ja tukijoillemme siitä, että he ovat tekemässä tätä hienoa kilpailua kanssamme myös vuonna 2022”, kertoo tiedotteessa Sibelius-Seuran ja viulukilpailun kilpailutoimikunnan puheenjohtaja Lauri Ratia.

Seuraava Sibelius-viulukilpailu on suunniteltu järjestettävän alkuperäisessä aikataulussaan vuonna 2025.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version