TUOREIMMAT UUTISET Kamarikesä on nuorten taiteilijoiden juhlaa

Kamarikesä on nuorten taiteilijoiden juhlaa

Kuvalähde: Kamarikesä

Kamarikesä-festivaali järjestetään neljättätoista kertaa Helsingin historiallisessa keskustassa Ritarihuoneella 7.–10. elokuuta. Kolmesta konsertista koostuva kokonaisuus on 1990- ja 2000-luvulla syntyneiden nuorten tähtien juhlaa, ja heijastaa myös taiteellista työryhmää, johon kuuluvat pianisti Johannes Piirto, viulistit Tami Pohjola ja Kasmir Uusitupa, alttoviulisti Riina Piirilä sekä sellisti Senja Rummukainen – he kaikki 22–25-vuotiaita ja ammattiura vauhdissa.

Kaikissa konserteissa kokoonpanot vaihtelevat aina soolo- ja duokappaleista pienimuotoiseen jousiorkesteriin. Keskiviikon konsertissa kuullaan PoulenciaTelemanniaSchnittkeäOffenbachia ja Robert Schumannia; torstaina Beethovenin ja Byrdin rinnalla soi Louise Farrencin ja Sauli Zinovjevin musiikki. Lauantaina festivaali päättyy Nikolai Medtnerin C-duuripianokvintettoon ja Beethovenin Arkkiherttua-pianotrioon.

Taiteellisen työryhmän ohella festivaalilla esiintyvät jousisoittajat Kristian Sallinen, Heidi Rahkonen, Tatu Kauppinen, Anna-Maria Viksten, Amanda Ernesaks ja Otto Antikainen, puhaltajat Ukko Pietilä, Helmi Malmgren, Topias Kiiskinen, Henriikka Teerikangas ja Aapo Järvinen sekä pianistit Fanny Söderström ja Alicia Ibáñez-Resjan. Kamarikesän jousiorkesteria johtaa Tarmo Peltokoski.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version