TUOREIMMAT UUTISET Lasten ja nuorten Klami-sävellyskilpailu järjestetään neljännen kerran

Lasten ja nuorten Klami-sävellyskilpailu järjestetään neljännen kerran

Kilpailun tuomaristoon kuuluva säveltäjä Minna Leinonen on perehtynyt itsekin sävellyksen opettamiseen lapsille ja nuorille. © Ville Hautakangas

Neljäs lasten ja nuorten Uuno Klami –sävellyskilpailu järjestetään vuosina 2021–2022. Kotimainen kilpailu on tarkoitettu 10–19-vuotiaille. Kokoonpano on vähintään kaksi soitinta ja enintään sinfoniettakokoinen orkesteri; 10–14-vuotiaiden sarjassa kesto on 2–7 minuuttia ja 15–19-vuotiaiden sarjassa 3–15 min.

”Palkintoina on aiemmin ollut sävellyksenopetusta ja musiikkimateriaalia, ja varmasti tälläkin kertaa näin tulee olemaan. Nuoria kannustaa myös päästä kuulemaan oma teoksensa Kymi Sinfoniettan esittämänä sekä mahdollisuus verkostoitua muiden kilpailijoiden kanssa”, kertoo kilpailun toiminnanjohtaja Reetaliina Marin.

”Idea kilpailusta tuli alun perin orkesterilta”, kertoo Kymi Sinfoniettan toimitusjohtaja Riikka Luostarinen. ”Kiinnostus sekä uuden musiikin soittamiseen että lasten ja nuorten kanssa toimimiseen on todella vahva.”

Finaaliteokset esittää Kymi Sinfonietta, ja kapellimestarina toimii Atso Almila, joka kuuluu myös kilpailun tuomaristoon. Muita jäseniä ovat säveltäjät Markus Fagerudd, Riikka Talvitie, Minna Leinonen ja Sauli Zinovjev.

”Kuinka moni meistä säveltääkään tietämättään, kun rallattelee kulkiessaan. Ei tarvitse ajatella, että säveltäminen olisi jotain korkealentoista, kiellettyä hommaa”, Almila miettii. ”Se, mitä teoksista etsimme, on omaperäinen kipinä ja kekseliäisyys.”

”Nuorten säveltämistä tukevissa työpajoissa on löytynyt käsittämättömiä ahaa-elämyksiä, kun pöytä on aika puhdas ja tekijän persoona näkyy nopeasti musiikissa. Tämä on ihmisen toimintaa, jonka voi aloittaa milloin vain”, jatkaa Fagerudd.

Säveltäminen on tullut opetussuunnitelman perusteiden uudistusten myöstä myös mahdolliseksi pääaineeksi musiikkiopistoihin, ja Leinonen opettaakin myös sävellyksen pedagogiikkaa Taideyliopistossa. ”Nykyään lapset ja nuoret jo säveltävät paljon. Kysyin Wivi Lönnin koulun neljäsluokkalaisilta, kuinka moni on säveltänyt joskus, ja yli puolet nostivat kätensä ylös. Se on jo niin tavallista, eikä mystistä kuolleiden herrojen hommaa”, Leinonen kertoo. ”Säveltäminen voi olla voimakas peili omalle identiteetille.”

”Säveltäminen on avattu kaikille, ja se on yllättänyt meidät säveltäjät itsemmekin”, pohtii Talvitie. ”Se vaatii uudenlaisia tapoja opettaa ja ajatella sitä, että säveltäminen ei ole vain valmis teos, vaan itse projekti voi olla hyvinkin eri muotoinen. Kilpailun henki on voittajan valinnan sijaan pikemminkin yhdessäolo ja sen etsiminen, mikä nuorille itselleen on tärkeää.”

”Sävellysopinnoissakin oli vanhojen partituurien lukemista kiinnostavampaa kuulla, mitä kaverit sävelsivät samaan aikaan”, kertoo Zinovjev. Hän itsekin aikanaan osallistui lasten ja nuorten Klami-kilpailuun. ”Se oli ensimmäisiä tekemiäni orkesterikappaleita, ja vaikka olin pettynyt, kun se ei päässyt finaaliin, niin tärkeämpää oli se kokemus, että sai sen tehtyä valmiiksi ja lähetettyä.” Myöhemmin Zinovjev menestyi kolmannessa kansainvälisessä Klami-kilpailussa vuonna 2013. Ammattisäveltäjiksi ovat aiempien Klami-kilpailujen nuorista finalisteista myöhemmin päätyneet mm. Sebastian Dumitrescu, Saara Lindahl, Juhani Vesikkala, Dante Thelestam ja Tuomas Kettunen.

Kilpailuun osallistuvat sävellykset tulee postittaa viimeistään 14.2.2022 ja finaalikonsertit järjestetään syyskaudella 2022.

 

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version