TUOREIMMAT UUTISET Lastenmusiikin tekijöitä palkittiin Jellonagaalassa

Lastenmusiikin tekijöitä palkittiin Jellonagaalassa

Satu Sopanen, Soili Perkiö ja Luca Gargano esiintyivät Jellonagaalan alussa. © Ville Kekäläinen

Hämeenlinnan Verkatehtaan Vanaja-salissa palkittiin eilen tiistaina Lastenmusiikki ry:n toista kertaa järjestämässä Jellonagaalassa suomalaisen lastenmusiikin tekijöitä sekä merkkihenkilöitä. Valtakunnallisen lastenmusiikkipäivän virallisiin päätapahtumiin kuuluvassa gaalassa jaettiin “Jellonapysteiksi” kutsuttuja palkintoja yhdeksässä kategoriassa.

Palkintojen jakoon otettiin varaslähtö jo aamulla, kun Hämeenlinnan kaupungille myönnettiin Ääni 19 – Lapsen oikeuksien foorumi -seminaarissa Lastenmusiikkipääkaupunki 2020 -tunnustus. Tunnustuksella lastenmusiikkiyhdistys haluaa nostaa esiin kuntien merkitystä lastenmusiikkikulttuurin edistäjinä.

Vuoden artistin tittelin illan gaalassa vei Hevisaurus-lastenmusiikkiyhtye. Palkinnon perusteluissa yhtyeen toimintaa kuvaillaan lapsia viihdyttäväksi konseptiksi, jossa “yhdistyvät mukaansa tempaavat sävellykset, hauskat ja opettavat sanoitukset, taitava soitto ja laulu sekä hienot konsertti- ja musikaalituotannot”.

Varhaisiän musiikinopettajien yhdistyksen nyt yhdeksännen kerran myöntämän vuoden lastenlevyn tittelin puolestaan sai Soili Perkiön Eppu Nuotion runoihin säveltämiä lauluja sisältävä Nallen talvi -albumi. Levyä kuvailtiin muun muassa ääni- ja soitinmaailmaltaan rikkaaksi ja sovituksia taidokkaasti ja monipuolisesti tehdyiksi. Lisäksi varhaisiän musiikinopettajat antoi kunniamaininnan Käpylehmäorkesterin Hulivilivuoren avain -levylle.

Vuoden lastenlaulu -palkinnon vei ylivoimaisena yleisön suosikkina vuoden 2019 näppärikurssilaisten Kantti kestää! -laulu. Aili Järvelän säveltämä ja yhdessä Mauno Järvelän kanssa sanoittama laulu kertoo kirjailija Minna Canthista. Vuoden tulokkaaksi puolestaan valittiin Mirka & Luis ja lastenmusiikkitekijäksi taasen Pikku Kakkosestakin tuttu muusikko Tuomo Rannankari. Elämäntyöpalkinnot jaettiin nukketeatteri Sampon perustaja Maija Baricille sekä varhaisiänmusiikkikasvatuksen uranuurtajille Ritva ja Jorma Ollarannalle. Vuoden lastenmusiikkitekona palkittiin puolestaan oululainen, jo kymmenenä kesänä järjestetty Lastenlaulukatu.

Viime vuonna perustettu Lastenmusiikki ry pyrkii edistämään sekä lastenmusiikin että lastenmusiikin tekijöiden asemaa yhteiskunnassa. Yhdistys haluaa lisätä lastenmusiikin tietoisuutta kansallisella tasolla sekä kehittää suomalaista lastenmusiikkikulttuuria ja -toimintaa. Tämän vuoden gaalaa yhdistyksen puheenjohtaja Luca Gargano kuvaili kaikin puolin onnistuneeksi. “Lastenmusiikki elää ja voi hyvin!”

Sunnuntaina 17. marraskuuta järjestetty Lastenmusiikkipäivän juhlakonsertti on kuunneltavissa Lasten oman radion YouTube-kanavalla.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version