TUOREIMMAT UUTISET Musiikin avulla ilmastonmuutosta vastaan – Climate Aid -konsertti Helsingissä sunnuntaina

Musiikin avulla ilmastonmuutosta vastaan – Climate Aid -konsertti Helsingissä sunnuntaina

Lauantain Climate Aid -konsertissa kuullaan muun muassa ensiesitys kapellimestari Johanna Almarkin sävellyksestä ilmastoaktivisti Greta Thunbergin sanoihin. © Eero Tiilikainen

Tänä viikonloppuna musiikin avulla nostetaan esiin tärkeä ja ajankohtainen aihe: ilmastonmuutos. Konsertin intendentin Tero-Pekka Henellin toive yhdessä muiden esiintyjien kanssa on, että konsertti innostaisi ihmisiä hankkimaan tietoa ympäristön tilasta ja herättäisi ilmastoahdistuksen sijaan myönteisiä ajatuksia.

Lauantaina 23. marraskuuta Helsingin Musiikkitaloon kokoontuu suuri joukko niin musiikin ammattilaisia kuin harrastelijoitakin esiintymään Climate Aid Finland -konsertissa. Lavalle astuu kapellimestari Johanna Almarkin johtaman orkesterin lisäksi sopraano Aurora Marthens, argentiinalainen tenori Martin Alvarado, basso Timo Riihonen, rap-artisti Rauhatäti ja Biolapset -ryhmä sekä suuri joukko kuorolaisia.

Ympäristön puolesta pidettävässä konsertissa kuullaan muun muassa otteita Henry Purcellin, Felix Mendelssohnin, Sergei Prokofjevin sekä Aaron Coplandin sävellyksistä, räppiä ja maailmanmusiikkia. Lisäksi kantaesityksenä konsertissa soi muun muassa Almarkin sävellys ruotsalaisen ilmastoaktivisti Greta Thunbergin sanoihin.

“Kun suunnittelimme konsertin ohjelmaa yhdessä Johanna Almarkin kanssa, lähtökohtana oli, että mukana ei olisi kliseisiä, sormella tai kepillä osoittavia, itsestään selviä teoksia”, konsertin intendentti Tero-Pekka Henell toteaa sähköpostitse. Henellin mukaan esiintyjäkaartin keräämisen teemana oli yhteisöllisyys, joka näkyy sekin ohjelmassa esimerkiksi genrerajojen rikkomisena.

Tiukasta aikataulusta huolimatta tunnelma on ollut harjoituksissa Henellin mukaan korkealla. “Into on ollut suuri, hyvä meininki harjoituksissa. Kokeneiden ammattilaisten, opiskelijoiden ja nuorten yhteistyö on sujunut mainiosti. Moni kieltäytymään joutunut muusikko ja kuorolainen on harmitellut ja pyytänyt päästä mukaan seuraavalla kerralla – jos sellainen tulee!”, Henell kertoo.

Konsertin esiintyjäjoukko on varsin suuri, sillä lähes kaksisataa musiikin rakastajaa nousee lavalle. Joukossa on aina 12-vuotiaista koululaisista jo eläkeikään ehtineitä. Suurin osa esiintyjistä tulee pääkaupunkiseudulta. Vain muutama on muualta Suomesta, kuten esimerkiksi konserttimestarina konsertissa soittava turkulainen Juha-Pekka Vikman.

Sitran tuen ansiosta ilmaisena järjestettävään konserttiin on vielä joitakin paikkoja saatavilla.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version