TUOREIMMAT UUTISET Musiikkiuutisia maailmalta: mm. James Levine palaa orkesterin eteen Italiassa ensikaudella, Elton Johnille...

Musiikkiuutisia maailmalta: mm. James Levine palaa orkesterin eteen Italiassa ensikaudella, Elton Johnille harvinainen kunnianosoitus

Muutama vuosi sitten seksuaalisesta hyväksikäytöstä syytetty kapellimestari James Levine palaa orkesterin eteen ensi vuoden alussa. © Michael J. Lutz

 

Italialainen Teatro del Maggio Musicale Fiorentino julkisti maanantaina ensikauden ohjelmansa. Julkistus sisälsi varsinaisen paljastuksen, sillä kapellimestari James Levine palaa kapellimestarin pallille ensi vuoden alussa. Firenzessa Levine johtaa Hector Berliozin Faustin tuomion sekä Johannes Brahmsin Saksalaisen requiemin ja W. A. Mozartin sinfonioita.

Levine toimi vuosikymmeniä New Yorkin Metropolitan-oopperan orkesterin ylikapellimestarina, kunnes sai potkut vuonna 2018. Potkujen syynä oli Levineä kohtaan esitetyt syytökset seksuaalisesta häirinnästä ja hyväksikäytöstä. Levine johti viimeiset esityksensä Metropolitanissa vuonna 2017.

Maailmankuulu muusikko ja lauluntekijä Sir Elton John on saanut komean ja harvinaislaatuisen kunnianosoituksen kotimaassaan. Laulajalegendan kunniaksi on nimittäin lyöty kolikkosarja Isossa-Britanniassa. Asiasta uutisoi alkuviikosta mm. Daily Mail. Vastaavanlainen kunnia on aiemmin myönnetty vain Queen-yhtyeelle.

”On todella mahtava kunnia tulla tunnustetuksi tällä tavoin”, Elton John on kommentoinut saamaansa kunniaa. “Muutamat viime vuodet ovat pitäneet sisällään joitakin urani ikimuistoisimpia hetkiä, ja tämä on jälleen yksi todella nöyräksi vetävä saavutus matkallani.”

Suru-uutisiltakaan ei tällä viikolla ole vältytty. Kanadalainen Broadway-näyttelijä Nick Cordero kuoli sunnuntaina 5. heinäkuuta vain 41-vuotiaana koronavirustaudin aiheuttamiin komplikaatioihin. Asiasta uutisoi useat ulkomaalaiset mediat, mm. New York Post. Cordero sairastui koronaviruksen aiheuttamaan tautiin maaliskuussa ja oli sen vuoksi useita kuukausia sairaalahoidossa.

Cordero tunnettiin etenkin musikaaleista Waitress, A Bronx Tale ja Bullets Over Broadway. Cheechin rooli viimeksi mainitussa musikaalissa toi hänelle myös teatteritaiteen Tony-palkintoehdokkuuden.

Lopuksi pieni kevennys. Perjantaina 3. heinäkuuta ruotsalaisen Berwaldhallenin YouTube-kanavalla julkaistiin video, jossa Ruotsin radion sinfoniaorkesterin konserttimestari Malin Broman soittaa Felix Mendelssohnin kuuluisan jousiokteton Presto-osan kaikki kahdeksan stemmaa. Videota on tähän mennessä katsottu yli 17 000 kertaa.

Yleensä teoksen soittamiseen vaaditaan kahdeksan muusikkoa, mutta video osoittaa Bromanin handlaavan viulun ja alttoviulun lisäksi uskomattomalla taidolla myös sellon soittamisen. Ruotsin radio-orkesterin päätyönsä ohella Broman toimii mm. Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin taiteellisena johtajana.

 

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version