TUOREIMMAT UUTISET Suomen musiikkineuvosto: ”Muusikolla on oikeus harjoittaa ammattiaan”

Suomen musiikkineuvosto: ”Muusikolla on oikeus harjoittaa ammattiaan”

suomen musiikkineuvosto, logo
Suomen musiikkineuvoston logo. Kuva: www.musiccouncil.fi

Musiikkialan järjestöt suuttuivat Suomen maahanmuuttovirasto Migrin päätöksestä. Myös kansainvälinen musiikkineuvosto puuttui asiaan.

Suomen musiikkineuvosto (FMC) on ottanut voimakkaasti kantaa maahanmuuttoviraston toimintaan. Musiikkialan järjestöt eivät hyväksy, että muusikoilta vaaditaan ammatista luopumista. Näin kävi uhatun irakilaismuusikon tapauksessa.

Irakilainen alttoviulisti Samer Saad saapui turvapaikanhakijana Suomeen syksyllä 2015. Saadia oli Irakissa uhattu ja pahoinpidelty muusikon ammattinsa vuoksi, minkä maahanmuuttovirasto hyväksyi tosiseikkana. Migrin mukaan Saad voisi kuitenkin palata Irakiin ja elää siellä turvassa, jos hän luopuisi muusikkoudesta ja hankkisi toisen ammatin.

Saad sai Migriltä kielteisen turvapaikkapäätöksen syksyllä 2016. Päätöstä perusteltiin sillä, että muusikon ammatti ei ole ominaispiirre, joka olisi synnynnäistä, muuttumatonta tai muulla tavalla olennaista henkilön omatunnolle tai ihmisoikeuksien toteutumiselle”. Suomen musiikkineuvoston mukaan päätöksen logiikkaa on vaikea ymmärtää.

Muusikon edellytetään luopuvan keskeisistä ihmisoikeuksistaan, jotta säilyisi hengissä ja voisi siten nauttia jäljelle jäävistä rajoitetuista ihmisoikeuksistaan. Jos päätöksen sisältämää toimintaohjetta noudatettaisiin kautta linjan, se poistaisi käytännössä turvapaikkainstituution tarpeen”, musiikkineuvosto kommentoi päätöstä kannanotossaan.

Myös kansainvälinen musiikkineuvosto International Music Council IMC huomioi Suomen musiikkineuvoston puuttumisen asiaan.

Olemme ylpeitä kaikista jäsenistämme maailmalla. Kun yksi heistä tekee tällaisen kannanoton, olemme vielä ylpeämpiä!” IMC kommentoi kannanottoa Facebook-sivullaan ja ilmoitti seisovansa FMC:n rinnalla.

Suomen musiikkineuvoston kannanotto kokonaan luettavissa täälläIMC:n artikkeli Being a Musician is a Human Right luettavissa englanniksi täällä.

Muut aiheeseen liittyvät artikkelit:

Rondon blogikirjoitus Samer Saadin tapauksesta

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version