Enonkoski saa uuden nykymusiikkifestivaalin

 

Uusi, nykymusiikkiin keskittyvä Pauhu-festivaali järjestetään Enonkoskella ensimmäistä kertaa 16.–17. heinäkuuta kolmen konsertin voimin. Festivaalin perustajana ja taiteellisena johtajana toimii paikkakunnan kasvatti, säveltäjä Leevi Räsänen.

”Ensinnäkin, Enonkoski on paikkana minulle kauhean rakas, ja alueelle kerääntyy kesällä paljon mökkikansaa sekä Savonlinnan oopperajuhlien vieraita. Paikkakunnalla on hyvin aktiivinen musiikkiyhdistys, jonka kautta itsekin lapsena sain pianotunteja, joten tässä on mukana myös takaisin antamisen ajatus. Toisekseen, olin pienimuotoisemmin ollut järjestämässä tapahtumia Korvat auki ry:n ja Ung Nordisk Musikin kautta, mutta tässä saan tehdä vielä vapaammin ja luoda jotain täysin uutta”, Räsänen kertoo.

Nykymusiikkifestivaalin aloittamisessa pienellä paikkakunnalla on omat riskinsä. ”Puolet ihmisistähän sanoo heti, etteivät mitään ymmärrä nykymusiikista, mutta en tiedä, mitä relevanttia sanottavaa minulla olisi jo kanonisoidun klassisen musiikin piiristä, kun niin moni ihminen tekee työtä vanhojen teoksien parissa paljon paremmin kuin minä. Minun piti löytää mielenkiintoinen ja motivoiva kulma festivaaliin. Eläviä säveltäjiä on koko ajan enemmän, mutta silti noin 95% kamarimusiikkifestivaaleista on vanhaa musiikkia. Jos voin olla myötävaikuttamassa siihen, että aikamme musiikki, sen tekijät ja tarinat sen takana tulevat edes hieman paremmin esille, niin se on työni arvoista.”

Räsänen pyrki etsimään festivaalin nykyteoksille erilaisia yhdistymiskohtia toisiinsa myös vanhemman musiikin ja muiden taiteiden kautta. Lauantaina kitaristi Teuvo Taimioja ja tanssija Sofia Keto-Tokoi yhdistävät Vaaroilla-esityksessä luontotematiikan, nykytanssin, improvisaation ja uudelleensovitetut kansanlaulut, ja sunnuntaina luutisti Kaisamaija Uljaan ja sopraano Linnéa Sundfær Casserly esittävät barokki- ja renessanssilauluja rinnatusten samoihin teksteihin tilattujen nykyteosten kanssa. Samalla tavalla lauantain Pauhu-konsertissa Maija Anttilan esittämiä Igor Stravinskyn kolme sooloklarinettikappaletta ympäröivät Matilda Seppälän, Wilma Pistoriuksen ja Peter Grahamin teokset. Myös Savonlinna-kvartetti esiintyy konsertissa, kantaesittäen Räsäsen jousikvarteton the two childhoods. Kaikkiin konsertteihin on vapaa pääsy.

Edellinen artikkeliMusiikin ajan perjantaissa piano ja nauha kuljettivat naurusta suruun
Seuraava artikkeliKolme kapellimestariuutista: Inkinen sairastui, Dufresne nousupestissä, Tovey kuollut