Mikkelin musiikkijuhlat selvisivät myllerrysten keväästä

Mikkelin konserttitalo Mikaeli.

2.–8. heinäkuuta järjestettävät Mikkelin musiikkijuhlat ovat olleet melkoisessa puristuksissa. Koronavuosien jälkeen juhlien yksi peruskivistä vieritettiin tiehensä, kun Venäjän hyökättyä Ukrainaan ei juhlien taiteellisen johtajan ja julkisen Putinin tukijan, kapellimestari Valeri Gergijevin, voitu ajatellakaan esiintyvän festivaalilla. Gergijev saikin lähtöpassit Mikkelistä.

”Alkoi kova vääntäminen siitä, perummeko vain Gergijevin ja Mariinskin orkesterin vai myös Pietarin konservatorion sinfoniaorkesterin, jonka piti soittaa yhdessä Vivon kanssa, sekä venäläisten laulajien liedkonsertin. Kahden viikon myllerryksen jälkeen päädyimme kuitenkin perumaan kaikki venäläiset taiteilijat festivaalilta”, kertoo festivaalin toiminnanjohtaja Teemu Laasanen.

70 prosenttia ohjelmasta kyettiin kuitenkin säästämään. ”Slovakialainen Janoska Ensemble, joka yhdistelee klassista, jazzia ja viihdemusiikkia, sekä puolalainen jousikvartetti Equilibrium olivat jo sovittuja, samoin Aarne Pelkosen konsertti.”

Onni onnettomuudessa Laasanen sai Santtu-Matias Rouvalin korvaamaan Gergijeviä, mikäli lontoolainen Philharmonia-orkesterikin tulee – ja sekin saatiin sovittua Mikkeliin maaliskuun loppuun mennessä.

”Philharmonia oli tietoinen riski, sillä toisin kuin Mariinski, he tulevat tekemään vain yhden konsertin ja kalliimmalla, mutta saimme onneksi Jane ja Aatos Erkon säätiön apurahan vierailua varten. Rankka kevät, mutta maaliin pääsimme!”

Puolalaista verta edustaa myös viulisti Adam Bałdych, joka soittaa sekä yhdessä Equilibrium-kvartetin että laulaja Elena Mîndrun jazzyhtyeen kanssa. Virosta puolestaan saapuu Grammy-voittanut lauluyhtye Vox Clamantis. Koko ohjelma löytyy täältä.

Edellinen artikkeliSysmän suvisoitto käynnistyy, uusi taiteellinen johtaja julkistetaan maanantaina
Seuraava artikkeliOrkesteri-Winterreise oli Urkuyön ja Aarian yllätys – mutta piristävä sellainen