UUTISET Suomessa soi Tawastia Sinfonia -orkesterilla ensikonsertti Hämeenlinnassa

Tawastia Sinfonia -orkesterilla ensikonsertti Hämeenlinnassa

Heikki Seppänen johtaa Tawastia Sinfonian ensikonsertin Hämeenlinnassa 20. syyskuuta.

Hämeenlinnaan on syntynyt uusi sinfoniaorkesteri Tawastia Sinfonia, joka järjestää ensimmäisen konserttinsa Verkatehtaalla 20. syyskuuta. Konsertin toteuttaa Musiikkia Linnassa -yhdistys.

Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Heikki Seppänen kertoo, että noin 50 hengen orkesterissa soittavat kaupungin omat ammattilaiset sekä Turun, Tampereen ja Helsingin ammattiorkesterista tulevat soittajat.

”Tavoitteena on vakiinnuttaa Tawastia Sinfonian toiminta niin, että konsertteja pidettäisiin vuosittain neljästä kuuteen”, Heikki Seppänen kertoo.

Tähän saakka Hämeenlinnassa pidettyjen isojen konserttien tilaaja on yleensä ollut Hämeenlinna-Vanajan seurakunta.

Konsertissa 20. syyskuuta solistina on Kirill Kozlovski, joka soittaa Ludvig van Beethovenin IV pianokonserton. Lisäksi kuulaan Felix Mendelssohnin konserttialkusoitto Die schöne Melusin sekä Jean Sibeliuksen 5. sinfonia. Illan kapellimestari on Heikki Seppänen.

”Sibelius kuuluu säveltäjmestarin syntymäkaupunkiin”, Seppänen toteaa ja lupaa, että Sibeliusta pidetään esillä jatkossakin.

Tästä seuraavaa suunnitellaan yhdessä Sibeliusopiston kanssa, ja tarkoituksena on nostaa estradille nuoria solisteja.

Matti Tuomisto

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version