TUOREIMMAT UUTISET Uusimpia koronauutisia: Radion sinfoniaorkesteri siirtyy toistaiseksi kamarimusiikkiohjelmistoon, Tampere Biennale perutaan ja Turun...

Uusimpia koronauutisia: Radion sinfoniaorkesteri siirtyy toistaiseksi kamarimusiikkiohjelmistoon, Tampere Biennale perutaan ja Turun ruotsalainen teatteri keskeyttää esitystoiminnan 13.4. saakka

Radion sinfoniaorkesteri ilmoitti esittävänsä toistaiseksi kamarimusiikkia pienillä kokoonpanoilla. © Veikko Kähkönen

Tänään maanantaina Radion sinfoniaorkesteri ilmoitti esittävänsä toistaiseksi kamarimusiikkia. Pirkanmaalla puolestaan Tampere Biennale perutaan tältä keväältä.

Radion sinfoniaorkesteri (RSO) tiedotti torstaina 12. maaliskuuta jatkavansa konserttitoimintaansa kevään ohjelman mukaisesti Ylen kanavilla ilman saliyleisöä. Viikonlopun aikana on kuitenkin tultu siihen tulokseen, että satahenkisen orkesterin intensiivinen työskentely on riski muusikoiden terveydelle. Päätös lienee oikea, sillä esim. Lahdessa 53 Sinfonia Lahden muusikkoa on tällä hetkellä karanteenissa koronavirusaltistuksen takia.

Konserteissa tullaan siis toistaiseksi esittämään pienten kokoonpanojen kamarimusiikkia. Konsertit kuullaan suorina lähetyksinä Yle Areenassa ja Yle Radio 1:ssä ja niiden käsiohjelmat ovat ladattavissa orkesterin verkkosivuilta.

Beethovenin juhlavuoden kunniaksi keskiviikkona 18. maaliskuuta RSO:n toisen viulun äänenjohtaja Laura Vikman ja pianisti Kirill Kozlovski tulkitsevat säveltäjän sonaatit viululle ja pianolle numerot 6 ja 7. Väliajan jälkeen RSO:n muusikoista koostuva Uusi Helsinki -kvartetti esittää Beethovenin 13. jousikvarteton. Seuraavien viikkojen ohjelmisto ilmoitetaan myöhemmin.

Musiikkitalon Paavo-salissa järjestettävät RSO:n kamarimusiikkikonsertit toteutetaan edelleen. Helsingin kaupungin uuden linjauksen mukaisesti niiden yleisömäärä rajataan kuitenkin sataan henkeen. Kamarimusiikkifestivaali MIND!:n festivaalikonserteista Prokofjevin Pekka ja susi -konsertit perutaan kokonaan, sillä niihin oli ehditty myydä 200 lippua.

Ostetut kertaliput RSO:n konsertteihin ajalle 13.3.–27.5. lunastetaan takaisin. Lipun hinta palautetaan ilman ostohetkellä maksettua tilausmaksua sekä käsittely- ja toimitustapakuluja. Ostettujen kausilippujen hinnasta palautetaan asiakkaalle sarjaan kuuluvien konserttien osuus aikavälillä 13.3.–27.5. ilman ostohetkellä maksettua tilausmaksua sekä käsittely- ja toimitustapakuluja. Hyvitysten hakemisesta ohjeistetaan RSO:n verkkosivuilla.

Tampere Biennale peruttu tältä keväältä

Tampere Biennale puolestaan ilmoitti peruvansa tämän kevään festivaalin kokonaan jylläävän koronaviruspandemian vuoksi. Tampereen kaupungin linjauksen mukaan kaikki lähikontaktin todennäköisyyttä lisäävät kaupungin järjestämät tilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka. Festivaali oli tarkoitus järjestää 1.–5. huhtikuuta ja ennakkotapahtuma 18. maaliskuuta.

Tampereen musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Minnakaisa Kuivalaisen mukaan parhaillaan tutkitaan mahdollisuutta esittää osa Tampere Biennalen konserteista Ylen kautta. Lisäksi muutamat festivaalin konsertit pyritään siirtämään elokuun lopulla Tampereella pidettävän Ung Nordisk Musik -tapahtuman yhteyteen. “Luonnollisesti osa konserteistamme peruuntuu kokonaan. Tiedotamme Tampere Biennale 2.0 -kokonaisuudesta mahdollisimman pian”, Kuivalainen kertoo.

Tampere Filharmonian biennale-konsertin peruutuksesta ilmoitettiin jo perjantaina. Alma! -liikeoopperan esitykset siirtyvät ensi vuoden helmikuulle. Oopperan ensi-ilta on 18. helmikuuta ja muut esitykset 21.–22. helmikuuta. G Livelab Tampereen Linda May Han Oh’n konserttia huhtikuun alussa ei ole toistaiseksi peruttu.

Tampere Biennalen ennakkolipun jo ostaneet voivat pyytää lippupalautuksensa Tiketin kautta. Pandemian vuoksi peruttujen tapahtumien lippujen viimeinen palautuspäivä on 31. elokuuta. Tampere Biennale järjestetään seuraavan kerran 6.–10.4.2022.

Turussa peruttu mm. Candide-operetin esityksiä ja Flame Jazzin maaliskuun konsertti

Turun ruotsalainen teatteri ilmoitti keskeyttävänsä kaiken esitystoiminnan aikavälillä 16.3–13.4. Teatterinjohtaja Jukka Aaltonen kertoo teatterin seuraavan tilannetta ja reagoivan tarvittaessa viranomaisten suositusten ja ohjeiden mukaan.

Näytelmien ohella teatterissa oli suunnitelmissa esittää tänä keväänä operettia ja pitää jazz-konsertteja. Leonard Bensteinin Candide-operetin ensi-ilta olisi ollut 3. huhtikuuta ja Flame Jazzin järjestämä Kristin Korb Trion konsertti 27. maaliskuuta. Teatterin asiakaspalvelu on yhteydessä kaikkiin lipun varanneisiin ja ostaneisiin asiakkaisiin. Lisätietoa päivitetään teatterin kotisivuille.

EDIT 16.3. klo 12.52 – Lisätty tieto Turun ruotsalaisen teatterin esitystoiminnan katkosta.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version