Tapahtumasta 15. syyskuuta vuonna 1945 tulee tänään kuluneeksi 70 vuotta. Itävaltalaisessa Mittersillin kylässä sattunut tragedia ei ollut hetkessä kaikkien huulilla. Tämä henkilö ei edes ollut paljon yhteyksissä kotinsa ulkopuoliseen maailmaan viimeisinä vuosinaan.
Webernin tunnettuus lisääntyi vasta vuosien kuluttua, mutta innostusaalto olikin valtava – se tuli suoraan musiikin episentrumista, muun muassa Darmstadtin nykymusiikkijuhlien törinöistä. Wienin toisen koulukunnan leimallisesta ”lyyrikosta” tehtiin uuden musiikin kompassimies.
Webern teki 31 opusnumeron verran äärimmäistä musiikkia. Vanha vitsi on se, kuinka hänen tuotantonsa mahtuu äänitettynä tupla-CD:lle tai ainakin löysimmin kaikki ei-opukset mukaan lukien kuudelle levyllä. Pystyisikö joku kuvittelemaan, että aikamme säveltäjistä joku tempaisisi alan tähtitaivaalle yhtä taloudellisesti ja samalla innovatiivisesti?
Schönbergin dodekafonia oli kuitenkin perusmaaperä ja polku, josta käsin Webern teki urotyönsä sävellystekniikan loppuun asti viemisessä. Tonaalisuuden kuolonkouristuksilla ei ollut enää ääntä. Sävelpisteet riittivät, ehkä uuden ajan ei-tonaaliset sävelryppäät. Pelkistämisen tuloksena olisi voinut olla täysin valkoinen nuottipaperi. Uhka oli todellinen.
Schönberg sanoi osuvasti Webernin Kuudesta bagatellista jousikvartetille op. 9 (1913): ”Jokainen lause voisi olla romaani.” Osa rakastaa tätä tuotantoa, toisille vihamielisyys on ainoa vaihtoehto. Myöhäiskauden vokaaliteoksia voi ehdottaa kuunneltavaksi kaikille niille, joilla on joko ei yhtään Webern-tuntemusta tai vastaavasti yksipuolinen kuva äärimmäisestä aforistista
Tatu Tamminen
Twitter: @TatuTamminen
