Prokofjevin kaksi viulukonserttoa ovat haaste, johon lähes jokainen merkittävä viulutaiteilija nykyään vuorollaan tarttuu. Lisa Batiashvilin kohdalla odotukset ovat taustan, ohjelmiston ja temperamentin vuoksi erityisen korkealla, eikä lopputulos petä. Ensimmäisen konserton avausosa soi lumoavana – Andantino-ohje naulan kantaan tulkittuna – keväinen runohenki valjastettuna herkimmilleen. Scherzo on vastaavasti itsepintaisen rytminen ja kuumeisesti sahaava, mutta Batiashvilin groteskitkaan vedot eivät lipeä tehostemaisuuteen. Finaali tuntuu enemmän leijailevan kuin liitävän, mutta Batiashvili saa laulavaan pääteemaan kohottavaa hartautta. Toinen viulukonsertto on sävelletty […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.
