Teknologian nopea muuttuminen on yllättävän vähän vaikuttanut taidemusiikin sisältöihin, vaikka internet onkin mullistanut jakelukanavat. Eikä väline edellä tarvitse mennäkään, vaan sisältö on tärkeintä. Silti digitaalisuus on jo erottamaton osa nykymusiikkia, ja sen rooli vain kasvaa. Se on ruokkinut myös monitaiteellisuutta ja erilaisia cross-ilmiöitä. Nuorin säveltäjäpolvi elää tässä maailmassa kuin kala vedessä, eikä se välttämättä ole enää edes kovin innostunut orkesteripartituurien kirjoittamisesta. Yhteisölliset projektit ja kuvan ja äänen yhdistäminen kiinnostavat monia, mutta teosten toteuttamisen kalleus tulee usein yllätyksenä.
Miten sinfoniaorkesterien tulisi reagoida tähän murrokseen, vai ollaanko niin kuin sitä ei olisikaan? Ehkä jonkinlaista lähentymistä kuten workshop-tyylistä yhteistyötä digimaailmassa elävien säveltäjien kanssa voisi miettiä, sillä sitä kautta orkesteritkin voisivat saada uusia ideoita. Defunensemblen pioneerityö Suomessa tarvitsee lisää jatkajia. Itse kaipaisin myös normaalikonsertteihin joskus teatterillisia ja visuaalisia elementtejä – en viihdyttäviksi koristeiksi vaan orgaanisesti sisällöstä lähteviksi taiteiden väliseksi keskusteluksi. Oikein käytettynä teknologia voi olla keino elämyksellisyyden vahvistamiseen.
Suomen Kansallisoopperassa on jo hetken ollut meneillään Opera Beyond -projekti, joka tähtää uusien teknologisten mahdollisuuksien hyödyntämiseen. Tähän mennessä projekti on tuottanut lähinnä konferensseja ja yhden kilpailun, mutta kesäkuussa alkaa tapahtua, kun Esa-Pekka Salosen ja Paula Vesalan teos Laila saa kantaesityksensä, toteuttajanaan immersiiviseen taiteeseen erikoistunut Ekho Collective. Projekti on saanut myös yhteistyökumppanin Nokia Bell Labsista, jonka Experiments in Arts and Technology -ohjelmassa taiteilijat, insinöörit ja tutkijat etsivät yhdessä uusia mahdollisuuksia ihmisten väliseen vuorovaikutukseen.
Ooppera näyttää olevan tässä tosissaan, mikä ansaitsee kiitokset. Hieman ristiriitaa voi nähdä siinä, että laitos satsaa erityisprojektiin sen sijaan että se ujuttaisi esittävän taiteen uusia innovaatioita itse esityksiinsä. Tällaisesta ei ole ollut merkkejä, vaan tyyli on ollut sekalaisella tavalla perinteinen. Tässä lehdessä esiteltävä Stuttgartin ooppera on esimerkki siitä, että rohkeammallakin linjalla voi menestyä. Toivottavasti Opera Beyond -projekti ei jää omaksi kuplakseen vaan avaa koko Kansallisoopperan ja -baletin estetiikkaa uuteen suuntaan.
Myös digitaalisen jakelun alalla tapahtuu. Viimeksi Helsingin kaupunginorkesteri julkaisi HKO Screen -mobiilisovelluksen, joka tuo orkesterin verkkoon striimattavat konsertit älylaitteisiin. Mukana on arkisto, taiteilijoiden haastatteluja ja soittolistoja. Projekti on osa pohjoismaisten orkesterien Nordic Sound -yhteistyöverkostoa, jonka tarkoituksena on lisätä alan teknologiaymmärrystä ja sisältöyhteistyötä. Jos RSO ja Yle saavat haastajan alan digitaalisissa sisällöissä, se on vain hyväksi. Tämä kaikki ei ole yhtään pois elävältä konsertilta. Sinne pääsee nykyisin myös kirjastokortilla, joten eliittitaiteesta puhumisen aika on todellakin ohi.
