Y
leensä vuoden alku on kulttuurin alalla toiveikasta aikaa, mutta toiselta näyttää nyt. Epävarmuus ja pelko koronarajoitusten suhteen lamaannuttaa suunnittelua aina rokotten tehon näkymiseen asti. Pandemian hoidossa päätösvallan siirtyminen paikallistasolle tuntuu lisänneen mielivaltaisuutta: missä tahansa saattaa lyhyellä varoitusajalla tulla sulkemiskäsky, vaikka tartuntatilanne alueella ei olisi pahakaan. Jos klubeilla soitetaan livemusiikkia, osallistujamäärä rajataan kymmeneen, mutta jos siellä laitetaan levy soimaan, tupa saa olla täysi sen mukaan, mitä ravintoloille on yleisesti säädetty. Tämä on absurdia ja kuvaa hyvin ristiriitaa kulttuurin ja elinkeinoelämän kohtelussa. Muita kummallisuuksia on ollut laulun ja puhaltimien soiton kategorinen kieltäminen joissakin kouluissa, vaikka tutkimukset osoittavat, että aerosolit eivät niissä leviä sen enempää kuin puheessakaan. Oleellista leviämisessä on ilmavirran voimakkuus.
Kulttuuriala laati itselleen toimintaperiaatteet ohjeistusten mukaan jo kesän alussa. Turvavälit, hygienia ja maskien käyttö oli toteutettu pedanttisella tarkkuudella, ja kohtaamisten minimoimiseksi konserttien rakennettakin muutettiin. Koko syksy mentiin rajusti karsitulla yleisömäärällä, käytännössä tappiota tehden, mutta silti laadusta tinkimättä. Yhtään tartuntaa ei konserteista, teattereista ja oopperasta ole todettu. Eikö tällä työllä nähdä nyt mitään arvoa? Esitys kuin esitys – ovet säppiin vain. Eikö toimenpiteiden pitäisi vastata tarkasti riskiä? Ainakin niihin pitää saada joustavuutta tilan koko, yleisömäärä ja järjestelyt huomioiden.
Toisen sulun alussa ihmettelin, että miksi musiikkiala ottaa annetut, osin epäreiluiksi todetut rajoitteet vastaan niinkin alistuneen oloisesti. Pari liittoa antoi julkilausumansa, mutta missä olivat muut lobbarit ja muusikot itse? Ennen joulua alkoi useampien järjestöjen #oikeusmusiikkiin -kampanja sosiaalisessa mediassa. Valmiiksi muotoillut iskulauseet korostivat musiikin merkitystä ja sitä, että se on työ yli 30 000 suomalaiselle, joista valtaosa on vaarassa menettää elinkeinonsa. Sillä on taloudellista ja terveydellistä vaikutusta. Toivottavasti tilanteen vakavuus tulee ymmärretyksi, vaikka viestit olisivat voineet olla omakohtaisempiakin.
Uusi kulttuurin apupaketti on hallituksessa valmisteilla, ja ministeri Annika Saarikon mukaan siinä yritetään huomioida edellisiä lisäbudjetteja paremmin myös katvealueet kuten freelancerit ja tapahtumanjärjestäjät. Se on oikein, sillä kulttuuritaloudessa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos laitokset tai tapahtumanjärjestäjät joutuvat ahtaalle, siitä kärsivät ensimmäisenä niiden työllistämät freelancerit. On vahinko, että vapaan kentän aseman vahvistaminen jäi viime yrityksessä vähän kesken. Lisää paineita tuo nyt se, kun veikkausvoittovarat putoavat, ja sen kompensoiminen loppuu vuonna 2022. Erityisen riippuvainen kansan pelihimoista on Kansallisooppera. Se ei ole sivistysvaltion tunnusmerkki. On vaikea nähdä muuta yhtä toimivaa vaihtoehtoa kuin kulttuuritukien siirtäminen varsinaisen budjetin puolelle.
Rondo toivottaa kaikille lukijoilleen parempaa uutta vuotta 2021! Käydään konserteissa ja esityksissä, sillä ilman yleisön tukea kulttuuri ei toivu.
