Lappeenrannan laulukilpailun finaali lauletaan loppiaismaanantaina. Finalistit ovat Johannes Pessi, Marjaana Ritanen, Iirisilona Segesrstam, Janne Sihvo, Juho Stén, Emma Hartikainen ja Emma Kajander. Esikarsinnan kautta kilpailuun pääsi osallistumaan 24 laulajaa, joista 14 selvisi välieriin.
Finalistien kanssa soittaa Erkki Lasonpalon johtama Saimaa Sinfonietta. Kunkin kilpailijan ohjelmassa on joko kaksi ooppera-aariaa tai yksi ooppera-aaria ja orkesterilaulu.
Tämänkertaista laulukilpailua on hieman häirinnyt annetun ohjelmiston noudattamista koskenut sotku. Kilpailun säännöissä sanotaan, että välierään tulee sisällyttää ”muu / muita kuin miespuolisen säveltäjän laulu / lauluja”. Silti jatkoon on päässyt laulajia, jotka eivät tätä vaatimusta täyttäneet, ja sääntöjä muokattiin vasta ensimmäisen välieräpäivän jälkeen organisaation tiedotteella:
”Sääntöjen tarkennuksella on haluttu kannustaa laulajia rakentamaan monipuolisia ohjelmakokonaisuuksia ja samalla lisätä tietoisuutta ja edistää myös muiden kuin miessäveltäjien teosten näkyvyyttä resitaaliohjelmissa. Nyt käytävässä kilpailussa on kuitenkin joidenkin laulajien kohdalla kyseinen vaatimus jäänyt huomaamatta, eikä puutetta ole huomattu ajoissa myöskään kilpailuorganisaation puolella. Jury on harkinnut asiaa, eikä halua ryhtyä toimenpiteisiin, vaan kilpailijoille annetaan työrauha.”
”Olen vakuuttunut siitä, että kyseessä on tahaton virhe. Tästä virheestä opitaan ja pidetään huolta siitä, ettei vastaavaa pääse tapahtumaan tulevaisuudessa”, tarkensi juryn puheenjohtaja Lilli Paasikivi Ylelle. Samassa yhteydessä hän huomautti, ettei säveltäjän sukupuoli laulajan näkökulmasta edellytä erilaista äänellistä tai tulkinnallista osaamista. Siksi säännön noudattamatta jättäminen ei vaikuta kilpailusuoritukseen samalla tavalla kuin vaikkapa modernin laulun puuttuminen ohjelmistosta.
Näin villaisella ei somekansa tietenkään asiaa painanut, vaan siitä nousi myrsky, jossa oltiin eri mieltä niin päätöksestä kuin ylipäätään säveltäjien sukupuolikiintiöiden järkevyydestä musiikkikilpailujen ohjelmistoissa.
Nämä ovatkin kaksi eri asiaa. Kilpailun sääntöjä pitää tietenkin noudattaa, muuten ollaan kaltevalla pinnalla. Juryn päätöstä joustaa voi tässä tilanteessa silti pitää myös suhteellisuudentajuna. Nuoren laulajan diskaaminen olisi ollut julma päätös.
Syyllinen virheeseen oli kilpailun järjestäjä, jonka olisi pitänyt huomata asia ajoissa. Näin olisi ehditty vielä huomauttaa puutteesta kilpailijalle, joka olisi voinut poimia vaikka lyhyenkin lisän ohjelmistoonsa naispuoliselta tai transsukupuoliselta säveltäjältä. Mutta lasi oli jo kaatunut, ja jokin hätäratkaisu piti löytää.
Kesäkuussa pidetty Mirjam Helin -laulukilpailu oli ratkaissut diversiteettiin kannustamisen paljon paremmin. Sen säännöissä sanottiin: ”Kilpailussa ei ole pakollisia teoksia, mutta suosittelemme, että kilpailijat rakentavat ohjelmistonsa niin, että se heijastelee musiikin ja sen tekijöiden moninaisuutta.” Tähän moninaisuuteen kuuluu paljon muutakin kuin säveltäjien sukupuoli – myös etnis-kulttuurinen ja tyylillinen puoli. Valinnan vapauden ansiosta kilpailun ohjelmisto olikin aiempaa värikkäämpi.
Lappeenrannassa ja muidenkin kilpailujen toimistoissa on nyt istuttava pöydän ääreen ja päätettävä, mitä ohjelmistojen rajauksilla halutaan. Yhden naispuolisen säveltäjän laulun sisällyttäminen sääntöihin tuntuu päälleliimatulta trendien seuraamiselta, jossa ei ajeta kunnolla diversiteetin asiaa mutta onnistuttiin silti sekoittamaan kilpailun kulkua. Irrallisen tuntuinen oli myös yksi pakollinen Hugo Wolfin laulu välierässä.
Sukupuoli- ja muut kiintiöt eivät sovi niin musiikkikilpailuihin kuin muuallekaan musiikkielämään. Ohjelmiston rikastuttamisen ja uuden etsimisen halun täytyy lähteä muusikoista ja laulajista itsestään, ei ylhäältä annetuista määräyksistä, jotka saattavat kääntyä tarkoitustaan vastaan. Kuka säveltäjänainen haluaisi tulla esiin kiintiön vuoksi? Uteliaisuuteen on kannustettava jo opiskeluvaiheessa, ja musiikki-instituutioiden organisaatiossa avoimuuden pitää olla keskeinen vaatimus.
Parhaillaan on menossa myös Kuopion viulukilpailu, jonka finaali soitetaan 9. ja 10.1. Siellä ei ole ohjelmassa säveltäjän sukupuoleen liittyviä rajauksia, mutta välierässä täytyy soittaa jokin suomalainen teos, ja alkuerässä on tutut pakolliset Bachit ja Paganinit. Ne ovat pitkä perinne, mutta tarvitaanko niitä yhtenä pötkönä soitettuina? Voisiko teknistä ja tyylillistä taitoa mitata musikaalisemmin?
Musiikkikilpailuissa tulee olla laaja tyylillinen skaala, ja valintojen on kerrottava jotain kilpailijan persoonallisuudesta. Jos hän esittelee uusia ohjelmiston löytöjä, olkoon se plussaa myös arvioinneissa. Eikö lähtökohtana pitäisi olla se, että myös yleisö viihtyisi ja sivistyisi kilpailuissa? Siksi ohjelmistojen rakentaminen vapaasti resitaalin tapaan on hyvä periaate, Mirjam Helin -laulukilpailun esimerkkiä noudattaen.