Bregenzin festivaalin ytimenä on Bodenjärven ylle rakennettu jättilava, jolla esitetään oopperaspektaakkeleja, ja samaan aikaan viereisessä Festspielhausissa tarjotaan vaativampaa antia. Viime kesänä Marco Arturo Marelli oli rakennuttanut Turandotiin huikean visuaalisen shown lohikäärmeen muotoisine Kiinan muureineen. Ohjaaja-visualisoija yhdistää eri aikakausia: satoja ensimmäisen keisarin terrakottasotilaita, Maon puna-armeijaa ja Puccinin ajan eli 1920-luvun Eurooppaa. Prinssi Calaf on Puccini itse, jonka koti pianoineen on lavan vasemmalla reunalla. Akrobaatit ja kungfu-taitajat kuuluvat kuvaan. Keskiosan pyörivän lavakehikon alla on kipinöivä sepänpaja, ja yläpuolelle kohoaa pyöreä screen eri videoheijastuksineen. Giganttinen vaikutelma ei tietenkään välity ruudulta, ja eleetkin on tehty lähikuvia isommalle mittakaavalle, mutta dokumenttina DVD toimii.
Aina ei käy selville, mitä Marelli aikatasojen kerrostuksella haluaa viestiä, mutta spektaakkelissa riittää hämmästeltävää, ja lauluantia ei sähköinen vahvistuskaan häiritse. Riccardo Massi laulaa Calafia miellyttävän pehmeästi, ei huutaen, mutta Mlada Khudoleyn uljaasta jääprinsessasta jää puuttumaan ripaus arvoituksellisuutta. Guanqun Yu on koskettava Liu, ja Paolo Garginani pystyy pitämään koneiston yhdessä pitkilläkin etäisyyksillä.
Harri Kuusisaari
