Jazzpolkuja, osa 9: Keskikentän konkari

Saksofonisti Timo Lassyn sukupolven myötä suomijazz sai uutta virtaa ja suosiota 2000-luvulla. Vauhdikasta uraa tehneeltä Emma- ja Yrjö-palkitulta Lassylta on soittorajoitusten lohduksi ilmestynyt livealbumeja niin viime kuin tänäkin vuonna.

 

Kyllähän tunnustus tuntuu tosi hyvältä, on suuri kunnia päästä mukaan listalle, jossa on paljon maineikkaita muusikoita ja omia idoleitanikin”, toteaa saksofonisti Timo Lassy, 46, Jazzliiton hänelle viime marraskuussa myöntämästä Yrjö-palkinnosta. Kunnianosoitus myönnettiin Tampere Jazz Happening -festivaalilla, jossa vuonna 2007 perustettu Timo Lassy Band esiintyi kolmatta kertaa. Yhtyeen studiolevy Moves voitti vuoden 2018 jazz-Emman, ja viime vuonna ilmestyi livealbumi Big Brass.

Big Brassin kappaleet ovat jo ajalta ennen Movesia. Ne olivat keikoilla eläneet omaa elämäänsä, ja syntyi ajatus uudelleen sovittamisesta isommalle kokoonpanolle”, Lassy kertoo. Hän pyysi mukaan Valtteri Pöyhösen johtaman Ricky-Tick Big Bandin trumpetit ja pasuunat.

”Ison vaskiryhmän soundi taitavan sovittajan käsissä on ihan mieletön, ja halusin myös big bandia kompaktimman kokoonpanon. Kuulostaa ehkä hassulta, mutten jäänyt niitä saksofoneja tässä yhteydessä kaipaamaan”, Lassy nauraa. ”Tarkoitus oli lähinnä kuvata tulevaa Movesia promotoivia konserttivideoita, mutta tallenne kuulosti niin hyvältä, että päätin julkaista sen levynä!”

Koronasta huolimatta viime vuonna debytoi myös basisti Ville Herralan ja rumpali Jaska Lukkarisen kanssa muodostettu trio, joka kävi hiljattain myös studiossa soittamassa rungon Lassyn tulevaan soololevyyn.

”Saksofonitrio on yksi jazzmaailman klassisia kokoonpanoja, ja olen aina diggaillut vanhoista triolevytyksistä. Sointusoittimen puute tuo erilaista tunnelmaa ja haastetta”, Lassy kertoo.

”Nyt oli sopiva hetki kokeilla jotain erilaista, vaikka pääasiassa korona on latistanut luovaa energiaa, sillä tyhjä aika ei ole tullut omasta tahdosta. Päinvastoin: haluaisin esiintyä, mutten saa.”

 

Mukana murrosvaiheessa

Keskeytynyt kova kiertämistahti on ollut Lassyn arkea jo parikymppisestä lähtien, jolloin hän soitti muun muassa Laura Voutilaisen, Aki Sirkesalon, Samuli Edelmannin ja Jari Sillanpään taustabändeissä. ”Esiintymiset ja kiertueet antoivat valtavasti sellaisia työkaluja, joita ei saa muilla tavoilla. Luulen, että siitä tullut laaja-alaisuus ja kokemus kuuluu yhä soitossani. Viimeistään omaa musiikkia tehdessä ja esittäessä aloin arvostaa kokemustani”, Lassy pohtii. Kun hän 2000-luvun alussa päätti keskittyä ennen kaikkea jazziin, oli suomalaisella jazzkentällä meneillään suuri muutos.

”Tanssittava jazz, acid jazz ja elektronisen musiikin elementit olivat silloin iso juttu maailmanlaajuisesti. Meidän sukupolvemme oli kuunnellut myös hiphopia ja muuta mustaa rytmimusiikkia, joka kuului omassa tekemisessämme ja sen groovessa. Musiikki oli nälkäistä, ulospäin ja eteenpäin suuntautuvaa. Se levisi myös uusia kanavia pitkin – tuli Radio Helsinki, Flow Festival, ja nuorta väkeä houkuttelivat jazz-illat Mocambossa, UMO Jazz Housessa ja myöhemmin Kuudennella Linjalla.”

Lassy päätyi uuden aallon menestyksekkäisiin yhtyeisiin, kuten U-Street All Starsiin, Teddy Rok Seveniin ja Five Corners Quintetiin. ”Pääsimme soittamaan tosi paljon keikkoja ympäri maailmaa, ja fiilis oli ihan mieletön. Menestys myös mahdollisti soolouran aloittamisen.”

Lassyn sukupolvi näkyy piikkinä menestyneiden jazzareiden syntymävuosissa, ja hän itsekin on kollegoidensa kanssa ilmiötä pohtinut. ”Ehkä Suomen jazz-elämässä oli tietty suvantovaihe 1990-luvulla, ja uusi sukupolvi halusi tehdä omalla tavallaan. Meillä oli myös edellisen sukupolven hyvät opettajat – Jukka Perko, Jukkis Uotila, Jarmo Savolainen ja Severi Pyysalo”, Lassy muistuttaa.

”Sosiaalinen media ei vielä silloin ollut levinnyt. Ydintyötä oli pakko tehdä enemmän, ei ollut yhtä helppoa kuulla uutta musiikkia, saati saada omaa musiikkiaan leviämään. Silloin oli enemmän portinvartijoita ja hierarkiaa. Nämä jaetut kokemuksetkin varmaan kiinteyttivät porukkaa. Nyt kun lähestyn viittäkymppiä, näen kuinka nuoremmat tekevät jälleen omalla tavallaan. Tarvitsemme tekijöitä, jotka pystyvät luomaan uskottavaa kansainvälistä uraa. Suomessa osataan kyllä soittaa ja säveltää, mutta suomalainen kulttuuri ei aina tue omintakeisuutta ja itsensä esille tuomista, mitkä kuitenkin ovat ne asiat, jotka myös jazzissa tarvitaan läpimurtoon.”

 

Duossa ei voi piiloutua

Uuden vuosituhannen vaikutusvaltaisimpiin suomijazzareihin kuuluvan pitkäaikaisen yhtyetoverinsa, rumpali Teppo Mäkysen kanssa Lassy on soittanut myös duona, ja helmikuussa heiltä ilmestyi vuoden 2019 studioalbumin jatkoksi Live Recordings 2019–2020. ”Musiikkimme on todella pitkälle improvisoitua. Olemme yrittäneet löytää mahdollisimman paljon eri sävyjä vapaasta free-leijunnasta tiukkaan funk-grooveen”, Lassy kuvailee. ”Livealbumia varten oli valtavasti materiaalia, ja halusimme valita esille sitä rytmisempää, urbaanimpaa soundia.”

Duo on tuonut myös uusia sävyjä Lassyn improvisointiin: malttia soittaa vain vähän, ja luottamusta siihen, että se kantaa. ”Noin pienessä kokoonpanossa pienetkin asiat kuulostavat suuremmilta, kun minkään taakse ei voi piiloutua. Reagointi toisen soittamiseen on suoraviivaisempaa, kun meitä on vain kaksi.”

Paljaus vaatii myös kykyä olla sinut sen kanssa, miksi musiikkia tekee. ”Mielestäni täytyy olla rehellinen itselleen, löytää oma tarinansa, eikä antaa ulkopuolisten liikaa vaikuttaa siihen, miten henkilökohtaiset kokemukset ja kaikki se, mitä on kuunnellut, tulee ulos omassa tekemisessä. Musiikin pitää olla rehellistä, jolloin se koskettaa itseä ja muita.”

Santeri Kaipiainen

 

Edellinen artikkeliHyvä kappale sytyttää lapsen inspiraation.
Seuraava artikkeliSisältö 05 – 2021