tiistai joulukuu 3. 2024

Perinteisellä tyylillä

  Kun aikanaan nimesin tämän kolumnipalstan murtomaahiihdon termein, päätin samalla olevani oikeutettu aina kahden-kolmen vuoden välein tuottamaan hiihtoon liittyvän kirjoituksellisen pikku pyrinnön. Marraskuussa 2016 pohdin...

Yhdessä kivasti sävelleskellen

  Nykyään tuntuu olevan vallalla sellainen ajatus, että yhteissäveltäminen olisi aikamme taidemusiikin vetovoimainen trendi, voimaannuttava yhteisöllisen luomisen muoto ja raikas vaihtoehto vanhanaikaiselle yksilökeskeiselle neromyytille. Tarjoan asiaan säveltäjänäkulman:...

Mitä voimme oppia hifistiltä?

Henkilökohtaisen mielenkiinnon, harrastuneisuuden sekä luottamustehtäviin liittyvien vaatimusten myötä olen kuunnellut läpi valtaosan 2010-luvun suomalaisesta klassisen musiikin äänitetuotannosta. Sen pohjalta on ollut mahdollista muodostaa satunnaisotantaa perinpohjaisempi...

Laatuvaihteluita

  Musiikinhistorian kanonisoimat säveltäjät ja kaikki heidän teoksensa näyttäytyvät konserttien käsiohjelmissa, henkilöhistorioissa, artikkeleissa ja radio-ohjelmissa osana kiveen hakattua laadullisen A+ -luokan pakettia, jossa takeena tasaisesta huippulaadusta toimii jyvät akanoista väitetysti erotteleva musiikinhistorian...

Oma kieli

  Säveltäjän ja lääkärin ammatteja yhdistää ainakin kaksi asiaa, joista nykyään niin kovin muodikas ”hyvinvointipalveluiden tuottaminen” ei kiinnosta minua eikä ole tämän kolumnin aihe –...

Kantaohjelmistomme musiikilliset kultahippuset?

  Historiallisten säveltäjien musiikin suosimista elävien säveltäjien kustannuksella kuulee tuon tuostakin perusteltavan laadullisilla kriteereillä. Ajatus menee jotenkin niin, että ensin kukin aikakausi erottelee säveltäjiensä musiikilliseen...

Ideoiden hinta

  Ihminen pitää itseään kernaasti ainutlaatuisen idearikkaana olentona. Mielikuvissamme oletettu lajityypillinen luovuutemme näyttäytyy luonnonvoimiin vertautuvina metaforina: ideoita ”pulppuaa” ja ”tulvii”, puhutaan luovuuden ”puuskista”. Todellisuus on...

Turun valinta

  100-vuotiaan Suomen ulkomaailmaan itsestään viestimät kulttuuriset signaalit ovat kuluvana juhlavuonna olleet ristiriitaisia. Samalla kun valtio juhlii itseään näyttävin kulttuurispektaakkelein, kärvistelee kuntasektori leikattujen valtionosuuksien, sille...

Luotettava tietolähde?

  Musiikintutkija Sakari Ylivuori pohtii bloginsa Maamme laulut syyskuun esseessä, kuinka paljon säveltäjän itsestään ja omasta tuotannostaan kertomaan voi luottaa. Onko säveltäjä ylipäänsä tietolähteenä uskottava...

Laumasielut

    Yhteisöllisyys ja jaetut kokemukset ovat populaarimusiikin ydinvahvuuksia. Sen tarkoin rajattu ilmaisukieli ja tarinankerrontaan painottunut sanoituksellinen ulottuvuus ovat täsmäsuunniteltuja työkaluja tuottamaan laajalle kuulijajoukolle yhteisiä, helposti...

Suuria tunteita

  Taannoisessa Teosto-palkintoehdokkaiden julkistustilaisuudessa tekijöitä pyydettiin kuvailemaan teoksiaan ja niiden syntyä. Moni esittely meni suurin piirtein näin: ”Musiikkini on minulle hirveän tärkeää. Myös omat tunteeni...

Kansa taisteli?

Taiteen näkökulmasta urheiluun sisäänrakennettu nationalismi hämmästyttää. Kun kansainvälistä uraa tekevä suomalainen kapellimestari, säveltäjä, taidemaalari tai kirjailija tekee työtään, hän on ensisijaisesti yksilö ja edustaa...

KOLUMNISTIT

Johan Tallgren
15 VIESTIT0 KOMMENTIT
Juri Reinvere
12 VIESTIT0 KOMMENTIT
Kai Amberla
46 VIESTIT0 KOMMENTIT
Kimmo Hakola
35 VIESTIT0 KOMMENTIT
Lotta Wennakoski
16 VIESTIT0 KOMMENTIT
Minna Leinonen
17 VIESTIT0 KOMMENTIT
Olli Virtaperko
48 VIESTIT0 KOMMENTIT
Susanna Valimaki
21 VIESTIT0 KOMMENTIT