perjantai syyskuu 12. 2025

MAKSULLISET

Lukuoikeus vaatii voimassaolevan tilauksen

Yhdessä olemme enemmän

  Kuinka monelle entiselle musiikinharrastajalle on jäänyt muistoja yksinäisistä soittohetkistä? Montako kertaa olisi tehnyt mieli jalkapalloilijoiden tavoin sännätä yhdessä tekemisen riemuun? Yhteismusisoinnin aika koitti vasta,...

Musiikki lyö rytmiä perheiden arjessa

  Ruuhkavuosiin sisältyy usein lukemattomia määriä lasten harrastuskuljetuksia ja muuta harrastukseen liittyvää oheistoimintaa. Millaista elämä on, kun arkea rytmittää usean lapsen musiikkiharrastus? Kurkistetaanpa kahden mäntyharjulaisen...

Digitaalipiano avaa ovet ryhmäopetukseen

    Espoon musiikkiopistossa on saatu hyviä kokemuksia pianonsoiton ryhmäopetuksesta digitaalisoittimin. Se on osa Soitintikkaat-projektia, jossa satakunta lasta pääsi kokeilemaan musiikkia harrastuksena.   Sanotaan, että lapsi innostuu ja oppii...

Herra Ma, sellutehtaat ja musiikki

”Meidän on opetettava lapsillemme urheilua, musiikkia, maalaamista ja muita taiteita”, Ma sanoi, ”Silloin heillä on mahdollisuus.”   Helsingin sanomien pääkirjoitus 5.5.2018 otsikoi: ”Teknologia ei voi korvata...

Säpettäjät luovat uusia musiikin oppimisen tapoja

  Pelottaako uusi taiteen perusopetuksen opetussuunnitelma? Miten osata opettaa musiikin luovia taitoja, jos ei itsekään ole säveltänyt tai improvisoinut? SÄPE – Säveltämisen pedagogiikka -koulutus pyrkii...

Musiikki elää Suomen Pankissa

  Viiden nuoren pianistin konserttisarja tuo taiteidenvälistä perspektiiviä Suomen Pankin avointen ovien päivään. Pankinjohtaja Erkki Liikanen on vannoutunut klassisen musiikin ystävä, joka haluaa kuunnella sitä...

Muusikon ammattikoulutus uudistuu

  Ammatillisen koulutuksen reformi astui voimaan 1.1.2018. Reformissa uudistettiin koko ammatillisen koulutuksen normiohjaus eli lait, asetukset, tutkinnon perusteet sekä rahoitus. Uudistuksen myötä siirryttiin järjestelmäkeskeisyydestä osaamisperusteisuuteen...

Muhiiko moderni musiikkiopistoissa?

  Musiikkiopistoilla on potentiaali kasvattaa nykymusiikin ystäviä, mutta soveltuviin sävellyksiin ei aina niin vain törmääkään.   Taidemusiikin konserttiohjelmistot ovat kulttuurin kentällä outo lintu suhteessaan nykypäivään. Siinä missä...

Harjoittelu on laatukysymys

Tutkimus painottaa suunnitelmallisuuden ja psyykkisen valmennuksen tärkeyttä soiton kehittymisessä.   Sinun pitää vain harjoitella enemmän!” Tämä on klassinen vastaus tuskailuun siitä, kuinka toiset vaikuttavat kohoavan taitavien...

Jotkut saavat tuluskukkaron

  Työryhmä ehdottaa, että nykyinen teatteri- ja orkesterilaki korvattaisiin esittävän taiteen edistämisestä annettavalla lailla, jonka soveltamisala kattaisi yleisesti kaikki esittävän taiteen muodot. Valtionosuuskelpoisuus muuttuisi määräaikaiseksi....

Musiikinopetus siirtyy verkkoon

Musiikinopettajan työ on muutoksen edessä. Pop Jazz Konservatorio on ottanut yhdeksi uudistumishankkeekseen monipuolistaa opetustarjontaansa verkkoon. Verkossa on jatkossa opetusmateriaalia videoiden ja nuottien muodossa, ja...

Lappi saa uuden orkesterin

Lapin kaikki kolme musiikkiopistoa ovat yhdistäneet rivinsä suuren jousiorkesterin aikaansaamiseksi. Sen ensimmäiset konsertit täyttyvät huhtikuussa Toivo Kuulan musiikista. Tavoitteena on kokonainen sinfoniaorkesteri.   Jos orkesteritoiminnan järjestäminen...

UUTISET