perjantai syyskuu 12. 2025
MAKSULLISET

MAKSULLISET

Lukuoikeus vaatii voimassaolevan tilauksen

Musiikki Marjatta on tie oopperan nautintoihin

Musiikki Marjatta viettää 30-vuotisjuhliaan vuonna 2016. Suosittujen kulttuurimatkojen pääteemana on yhä ooppera, johon Marjatta Silvennoinen ihastui 1970-luvulla Savonlinnassa. Musiikki Marjatan perustajan Marjatta Silvennoisen elämän käännekohta...

Miten pop/jazz -laulu eroaa klassisesta?

Äänenmuodostus on tunnistettavin ero taide- ja rytmimusiikin laulun välillä, sillä sen voi kuulla heti. Yhtä tärkeää on silti tyylitaju. ”Pop/jazz-laulajasta voi tulla hyvä klasarilaulaja, mutta...

Elisabeth von Tiesenhausen-Forstén (1896–1963): maailmankansalainen ja säveltäjä-pianisti

  Baltiansaksalainen Elisabeth von Tiesenhausen-Forstén syntyi Virossa, mutta eli suurimman osan elämäänsä Suomessa. Hänen monipuoliseen tuotantoonsa lukeutuu sävellyksiä etydeistä oratorioon ja muun muassa pianokonsertto, jonka...

Myrsky sai voimansa yhteistyöstä

Etelä-Pohjanmaan musiikkiopiston, lukioteatterin ja kaupunginorkesterin musiikillinen näyttämöteos Myrsky – Musiikkia lumotulta saarelta oli lähes kahden vuoden pituinen yhteistyöhanke, joka huipentui keväällä verkkokonserttiesitykseen. Monitaiteisuudessa on...

Metsän siimeksessä

  Kuinka moni Suomessa tietää, että Ristiinan Sattilaan on perustettu 1984 tähän päivään asti yhtäjaksoisesti toiminut freelance-lauluopetusstudio?   Studion perustaja, laulupedagogi Lauri Leinonen (s. 1936) on kotosin...

Tuottelias tulisielu

Suomalaisia naissäveltäjiä 1: Heidi Sundblad-Halme (1903–1973)   Rondo julkaisee vuoden 2020 kestävän artikkelisarjan suomalaisista naissäveltäjistä. Sen aloittaa Heidi Sundblad-Halme (1903–1973), joka säveltäjänä erikoistui koloristisiin orkesteriteoksiin, lauluihin...

Betzy Holmberg (Deis) (1860–1900): suomalais-norjalainen sinfonikko

    Betzy Holmbergin musiikki soi komeaa pohjoista uusromantiikkaa. Vaikka suurin osa Holmbergin teoksista on kadoksissa, hän kuuluu varhaisiin sinfonikkoihimme. Säilyneet helmet odottavat levyttäjiään.   Aikalaiset luonnehtivat Betzy...

Kasvunpaikka musiikkikuplassa

  Millaista on seurata musiikillisia unelmiaan vieraalle paikkakunnalle, kun suurin osa ikäkavereista asuu vielä kotipesän suojissa? Musiikkilukioita on eri puolilla Suomea, ja niissä opiskelee yllättävän...

Agnes Tschetschulin (1859–1942): tähtiviulisti ja hittisäveltäjä

  Viuluhittiensä takia Agnes Tschetschulin oli 1800-luvulla eniten ulkomailla soitettuja suomalaissäveltäjiä. Helsingin musiikkiopiston eli nykyisen Sibelius-Akatemian varhainen tähtioppilas teki kansainvälisen uran ja oli perustamassa maailman...

Vapautumisen väyliä etsimässä

    Musiikkipedagogiikassa improvisaatiolla on ollut viime vuosikymmeninä vain vähän jalansijaa – vaikka se kuuluikin olennaisesti esimerkiksi barokin ajan muusikon ilmaisupalettiin. Opetussuunnitelman perusteiden muutos on asettanut...

Leirikalenteri 2025

0
  Tutustu kesän 2025 musiikkileireihin! Klikkaa kuvaa!

Leirikalenteri 2024

0
Tutustu kesän musiikkileireihin! Klikkaa kuvaa!

UUTISET