LIVE-ARVIOT

Miten Jörg Widmann ehtiikään! Kiireistä solistiuraa tekevä tähtiklarinetisti on jo usean vuoden ajan myös johtanut orkestereita, eikä tiukka esiintymiskalenteri estä häntä olemasta Saksan nykysäveltäjien kärkijoukossa monipuolisella ja laajalla tuotannollaan. Widmann on Suomessakin tuttu. Marraskuussa on luvassa Widmannin solistivierailu HKO:n kanssa ja tämän alttoviulukonserton esitys RSO:n konsertissa, ja eilen Widmann saapui kamaritrionsa kanssa G Livelabiin Punavuoren Kamarimusiikkiyhdistyksen kutsumana. Kyseessä oli huippumuusikkojen herkullinen kamaritapaus. Widmann, alttoviulisti Tabea Zimmermann ja unkarilaispianisti Dénes Várjon jatkavat Helsingistä pienoiskiertueelle mm. Kölniin […]

Lyhytelokuville on festivaalinäytökset ja lyhyille kaunokirjallisuuden muodoille kokoelmat tai vihkojulkaisut, mutta oopperan saralla on nykyään normina, että teoksen on tultava toimeen konsertin mittaisena kokonaisuutena tai osana kahden teoksen kokoillan esitystä. Alle tunnin pituisten oopperoiden asema on hankala. Syyskuussa Helsingissä nähtiin kuitenkin kaksi vapaan kentän oopperatuotantoa, joissa esiteltiin minikokoisia oopperoita: perjantaista sunnuntaihin esitettiin Kansallisoopperan Alminsalissa Taite ry:n ja Avanti!n Väinö Raitio -oopperakokonaisuutta otsikolla Neijonnälkä, pari viikkoa sitten taas nähtiin Kansallisteatterin Omapohjassa kaksi Paul Hindemithin pienoisoopperaa. Tuotannot […]

  Salzburgin festivaali on vähän haeskellut itseään sitten Gerard Mortierin päivien, mutta nyt uusi intendentti Markus Hinterhäuser on ravistellut sen hereille. Tämänkertainen festivaali tarjosi yhteiskunnallisia teemoja vallasta, terrorismista ja pakolaisuudesta sodan kauhuihin.   Belgialainen impressaari Gerard Mortier (1943–2014) teki historiaa tuomalla Salzburgin festivaalin Herbert von Karajanin ajan kohmeesta nykyaikaan. Kaudellaan 1991–2001 hän toi ohjelmaan nykymusiikkia ja railakkaita ohjauksia ja tilasi Kaija Saariaholta läpimurto-oopperan Kaukainen rakkaus – sen ohella että haukkui Itävallan päättäjät aamuinfoissaan. Tämän jälkeen Salzburgissa […]

Kansallisbaletti on viime aikoina tarjonnut uusissa juonellisissa klassikoissaan lähinnä pettymyksiä toisensa perään, ja uusi Kamelianainen jatkaa johdonmukaisesti samalla linjalla. Alexandre Dumas’n romaani pariisilaisen kurtisaanin elostelusta, rakastumisesta ja keuhkotautiin kuolemisesta on saanut lukemattomia näyttämötulkintoja, niistä tunnetuimpana Verdin ooppera La Traviata. Baletiksikin se on päätynyt useaan kertaan, ehkä hienoimmin John Neumeierin koreografiana, joka valmistui Stuttgartiin 1978. En voi ymmärtää, mikä on saanut Kansallisbaletin johtajan Kenneth Greven tarttumaan juuri Val Camiparolin vuonna 1994 Floridan baletille valmistuneeseen versioon. Se […]

Helsingin barokkiorkesteri juhli 20-vuotista olemassaoloaan erikoisella tavalla: se irtautui omimmalta maaperältään barokista ja kurkotti kohti romantiikkaa. Noin 50 muusikon kokoonpano oli suurin mihin Hebo on koskaan venynyt, ja sitä täydensi loistavat Viron Filharmonian kamarikuoro ja solistikvartetti. Tällainen romanttinen periodiorkesteri on Suomessa harvinaista herkkua, ja se loi uuden näkökulman Robert Schumannin musiikkiin. Orkesteri piti sisällään yhden suurimmista täällä nähdyistä periodipuhaltimien sektioista, esimerkiksi neljä luonnontorvea, joiden pastoraaliset kutsut ja romanttiset melodiat loivat ainutkertaista sointilumoa. Konsertin teema, Schumannin […]

Kesällä 50 vuotta täyttänyt Olli Mustonen on omaäänisimpiä ja persoonallisimpia suomalaistaiteilijoita ja ansaitusti yleisön kestosuosikki. Mustonen näkee musiikin sisään kirkkaalla katseella, eikä hänen roolejaan pianistina, säveltäjänä tai kapellimestarina oikein voi erottaa toisistaan. Sekä Helsingin kaupunginorkesteri että Radion sinfoniaorkesteri voivat ylpeillä läheisillä suhteillaan Mustoseen; RSO:n kanssa hän päätti viime keväänä laajan Prokofjev-projektin, HKO puolestaan on muun muassa kantaesittänyt Mustosen sinfonisia teoksia vuosina 2012 ja 2014. Nyt Mustonen toi HKO:n konserttiin elegantin ohjelman, jossa lyhyehköt teokset ketjuuntuivat […]

Sebastian Fagerlundin ooppera Höstsonaten perustuu Igmar Bergmanin elokuvakäsikirjoitukseen, mutta itse elokuva on syytä unohtaa teosta katsoessa. Niin teki säveltäjäkin halutessaan välttää suoria vaikutteita. Oikeastaan lopputuloksen erilaisuus vasta perusteleekin uutuuden – muuten aihe olisi ollut oopperaksi outo. Realistisen kamarinäytelmän psykologisesta paljaudesta ei ole jäljellä paljoakaan. Sen sijaan ooppera nostaa esiin menneisyyden muistojen, unen ja alitajunnan kerroksia kiehtovalla tavalla. Elokuvassa äidin ja tyttären traumaattinen suhde tulee esiin ahdistavana syyttelynä. Oopperassa yksityinen ja realistinen nousevat yleisiin ja unenomaisiin mittoihin. […]

Radion sinfoniaorkesteri omaksui syksyn avauksessaan tarinankertojan roolin. Käyttöön otettiin baletti- ja oopperamusiikin voimavarat, kun Hannu Lintu yhdisti Prokofjevin Romeo ja Julia -baletin terrorin keskellä pyristelevän ensirakkauden ja Bartókin Herttua Siniparran linna -pienoisoopperan psykotrillerimäisen kauhusadun. Oopperaorkesteriksi muuntautumisesta on tullut RSO:lle nyt vahva suuntaus: vuosi sitten kausi alkoi Valkyyrian ensimmäisellä näytöksellä, Prinsessa Cecilia soi Juhlaviikoilla, ja tammikuun Beethoven-festivaalilla esitetään Fidelio konserttiversiona. Lintu oli ilmeisen syvästi inspiroitunut ohjelmakombinaatiosta ja pyrki isosti luotaamaan rajuja tunteita ja alitajunnan syvyyttä. Orkesteri ei […]

Santtu-Matias Rouvali järjesti uuden orkesterinsa, Göteborgin sinfonikkojen konsertissa Lahden Sibelius-festivaalilla ei nyt myrskyä niin raikastavan puhurin kuitenkin. Nuoruuden innollaan ja rytmisellä menevyydellään hän laittoi juhlavaa Sibelius-kuvaa uusiksi. Viidennen sinfonian päätyttyä tuntui, kun esitys olisi ollut nopein kuulemani, mutta kellon mukaan kesto oli silti aika lähellä normaalia, noin 31 minuuttia. Rouvalin vaikutelmassa ei ollut kyse niinkään kokonaiskestosta kuin ajan jaksottamisesta ja rytmisestä aktiviteetista. Vapaa-aikanaan metsällä viihtyvä kapellimestari aloitti sinfonian luonnonläheisin värein. Asiat kasvoivat toinen toisistaan, juuttumatta koskaan […]

  Monena viime vuonna Bayreuthin festivaalia ovat sävyttäneet jos jonkinlaiset skandaalit. Milloin Lentäväksi hollantilaiseksi paljastui laulaja, jonka ruumiiseen on tatuoitu hakaristi, milloin taas alkuperäinen ohjaaja potkittiin ulos ja kapellimestari lähti kävelemään omasta halustaan, kuten viime kesänä ensi-iltansa saaneen Parsifalin kohdalla. Tänä vuonna kuitenkin kaikki tuntui sujuvan ristiriidoitta. Voiko skandaali olla, ettei ole skandaalia, veisteli paikallinen lehti. Ohjelmistoon palannut Parsifalkin oli päässyt hyvin jaloilleen Halmut Haenchenin johtamana ja Uwe Eric Laufenbergin ohjaamana. Tapahtumapaikkana on tuhoutunut kirkko […]

Wagnerien sukusaaga on kiinnostava myös Richardista eteenpäin – onhan se samalla Bayreuthin festivaalin tarinaa. Nyt Wahnfriedin viereen rakennetussa huippumodernissa museossa on 100-vuotismuistonäyttely säveltäjän pojanpojan Wieland Wagnerin (1917–1966) elämästä ja taiteesta. Harva taiteilija on tehnyt niin hurjaa takinkääntöä kuin hän. Nuorena kuolleesta ja homoseksuaalisia taipumuksia omanneesta Siegfried-isästä ei Wielandille oikein ollut isäksi, joten apuun tuli muuan ”Onkel Wolf”, joka otti pojan suojatikseen. Hän oli Adolf Hitler, jota Siegfriedin leski, brittitaustainen Winifred hyysäsi Bayreuthissa. Wieland ohjasi sotavuosina festivaalille […]

  Sopraano Camilla Nylund on roolien ja esitysten määrän suhteen kokenein naispuolinen Wagner-laulajamme ja Bayreuthin vakiovieraita. Hänelle Wagnerissa oleellista on säilyttää italialaisperäinen laulutekniikka, jossa melodiat virtaavat, ja ääni pysyy kuosissaan.   Camilla Nylund sai ylistävät arviot tämänvuotisista Bayreuhtin festivaaliesiintymisistään Valkyyrian Sieglindenä. Hän tuli mukaan Frank Castorfin ohjaamaan Ringiin vasta nyt, sen viimeisenä kesänä eikä ehtinyt olla teatterigurun kanssa kovin paljon tekemisissä. ”Kyllä hän neuvoja antoi mutta ei lähtenyt enää sellaiseen improvisaatiopohjaiseen työhön, mikä on hänelle […]