Musiikkiteatteria boksin ulkopuolelta

0
  Tällä kaudella on nähty poikkeuksellisen paljon rajoja rikkovaa musiikkiteatteria, tuoreimpana Studio Pasilan näyttämölle ensi-iltaan tullut hillitön musiikkikomedia Uusi Eden. Helsingin Kaupunginteatterin ja Q-teatterin yhteistuotantona valmistunut...

Harmony Sisters koukuttaa yhä

0
Ruusuja ja rahaa, niitä tuli Suomen kansainvälisimmälle naistriolle 1930–1940-luvulla. Niin kauan kuin jaksoi laulaa Kodin kynttilöitä ja Kielon jäähyväisiä. Jäähyväisistä tuli pitkät ja polveilevat. Harmony Sisters -yhtyeestä...

KOM-teatterin Vampira on oodi yhteiskunnan ulkopuolisille

0
    Maila Nurmi (1922–2008) oli amerikansuomalainen televisiopersoona, joka tuli tunnetuksi ikonisella Vampira-hahmollaan. Hollywoodissa itsensä läpilyöneen naisen ura jäi lopulta surullisen ohikiitäväksi. Nurmi kuoli vanhoilla päivillään...

Pyörre kääntää uhrikuvauksen päälaelleen ja koskettaa

0
Populaarikulttuurin väkivaltakuvastossa uhri on usein nainen. Rikossarjamme ja jännityskertomuksemme toisensa perään täyttyvät yhä uudestaan tapettujen naisten ruumiista. Näiden tarinoiden huomio ei ole kuitenkaan juuri...

Ihmiset nousevat yli kasvottoman järjestelmän

0
Tämän arvion kirjoittamisesta viikon päästä tiedetään, saako kirjailija-dramaturgi ja suomentaja Elli Salo tämän vuoden Finlandia-palkinnon romaanistaan Keräilijät. Sitä ennen hän on napannut yhdet tämän hienon...

Suurmiehen muotokuva esittelee taiteen rakastajan ja kovan liikemiehen

0
A mos Anderson oli suomenruotsalaisen kulttuurin suurmies, mesenaatti ja liikemies par excellence. Se, että hänestä nähdään näytelmä vasta nyt Svenska Teaternissa, on oikeastaan ihme. Niin...

Mestarillinen nyky-Mefisto Juhlaviikoilla

0
  Helsingin juhlaviikoilla näkee jälleen teatteria, ja minkälaista! Esityksiä on tänä vuonna kolme, joista Princep Totilau -ryhmän visuaalinen Rrrrr. Story of a caterpillar on herättänyt...

Kajaanilaistulkinta riisuu Anna Liisan ja yhteisön

0
Moni nykyesitys ammentaa teemoja ja tarinaa syventäviksi ja vahvistaviksi elementeiksi kuvaa, live-musiikkia ja tanssia. Niin tekee myös Routa Companyn ja Kajaanin kaupunginteatterin yhteistuotantona valmistunut...

Verevät roolityöt vakuuttavat Niskavuoren Hetassa

0
  Jos erehtyy luulemaan, että Hella Wuolijoen Niskavuoren Heta on jo loppuun näytelty, kannattaa suunnata tiensä Lahden kaupunginteatteriin. Mikko Roihan dynaaminen ja moneen suuntaan avautuva...

Puhutaan Richardista tökkii huumorillaan elitismiä ja keskiluokkaa

0
Teatteri Takomossa hypätään kevään kunniaksi taiteen filosofisten peruskysymysten äärelle. Mitä on hyvä taide? Entä hyvä maku?   Sanotaan, että makuasioista ei voi kiistellä, mutta juuri makuerot...

Buenos Airesin kadut elävät Piazzolla-illassa

0
“Argentiinalainen tango ja nykytanssi ovat kuin vesi ja öljy, ne eivät tahdo sekoittua vaikka kuinka vispaisi. Tango vaatii tanssijoille korkokengät, nykytanssiin ne taas eivät...

Suomalaisen teatterin huippuhetki

Espoon teatterin ja WAUHAUSin yhteistuotantona syntyneeseen kantaesitykseen Peter asui talossa – delfiini pisteestä pisteeseen on ehtinyt kerääntyä odotuksia, sillä Pipsa Longan kirjoittama näytelmä (Teatterin Uusi...

KRITIIKIT