Arvio: Monteverdi-trilogia huipentui kouraisevasti

Harvoin näkee oopperan loppukumarruksissa näin suurta solistijoukkoa: Helsingin konservatorion salissa perjantaina ensi-iltansa saanut Monteverdin Poppean kruunaus toi yhteen 23 solistia ja kuusi tanssijaa. Joku...

Sibelius-Akatemian ja Juilliardin kiertueesta dokumenttisarja

0
”Dokumenttisarja toveruudesta, ankarasta harjoittelusta ja intohimosta klassiseen musiikkiin.” Taideyliopiston Sibelius-Akatemian ja Juilliardin musiikinopiskelijoiden yhteisestä konserttikiertueesta tehdään dokumenttisarja. Polte kertoo kahden oppilaitoksen opiskelijoiden muodostaman orkesterin yhteistä...

Baletin alamäki jatkuu

Kansallisbaletti on viime aikoina tarjonnut uusissa juonellisissa klassikoissaan pettymyksiä toisensa perään, ja uusi Kamelianainen jatkaa johdonmukaisesti samalla linjalla. Alexandre Dumas’n pariisilaisromaani kurtisaanin elostelusta, rakastumisesta ja...

Arvio: Huippuopiskelijat yhdistivät voimansa Suomi-juhliin

Tunnelma oli Musiikkitalon katossa, kun Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteri ja maailman arvostetuimpiin musiikkikorkeakouluihin kuuluvan Juilliard Schoolin orkesteri pitivät yhteiskonsertin itsensä Esa-Pekka Salosen johdolla. Taideyliopiston Sibelius-Akatemia on...

Jaakko Kuusisto tekee Jäästä oopperan

0
Kansallisooppera on uutisoinut seuraavan suomalaisen kantaesityksensä. Sen pohjana on iltansa Ulla-Lena Lundbergin Finlandia-palkittu romaani Jää, jonka säveltää Jaakko Kuusisto. Suomenkielisen libreton on kirjoittanut Juhani...

Ooppera sai uuden päävierailijan

0
  Kansallisoopperan ja -baletin päävierailijana aloittaa kapellimestari Patrick Fournillier. Hän johtaa seuraavan kerran keväällä 2018 Verdin Trubaduurin esitykset. Aiemmin Fournillier on vieraillut talossa johtamassa Thaïs-oopperan...

Arvio: Nokkahuilusta tuli kehon jatke ajatuksia herättävässä multimediaillassa

Intiimin hiljaisina pidetyiltä nokkahuiluilta ei ehkä odottaisi pysäyttäviä maailmanlopun näkyjä ja leikkimielistä soitinteatteria. Nokkahuilukvartetti Bravade toi Helsingin juhlaviikoille ajatuksia kutkuttavan, tuhdiksi ladatun esityksen, joka...

Gustavo Dudamel silmätikkuna Venezuelassa – kiertue peruutettu, presidentti ”varoittelee”

0
Venezuelan kriisi tihenee. Nyt kapellimestari Gustavo Dudamel, yksi Venezuelan tärkeimmistä vientituotteista on joutunut maansa hallituksen tähtäimeen. Toukokuussa 2017 Gustavo Dudamel kritisoi ensimmäistä kertaa Venezuelan hallitusta...

USA:n presidentin taideneuvosto erosi protestina – erokirjeessä mukana salattu viesti

0
Presidentin leikkausehdotukset taiteista ja kulttuurista, äärinationalisteja puoltavat kommentit ja uhkaukset ydinsodasta olivat taiteilijoille liikaa. Erottamiset jatkuivat eroamisilla, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin taideneuvosto President's Committee...

Kuopion kaupunginorkesteri ryhtyy kummiksi

0
Kaikki vuonna 2017 syntyneet kutsutaan perheineen osallistumaan monivuotiseen taidekasvatussuunnitelmaan. Kuopion kaupunginorkesteri jatkaa kummilapsiperinnettään. Orkesteri on päättänyt kutsua kaikki vuonna 2017 syntyneet kuopiolaislapset kummilapsiprojektiin, joka alkaa vuonna...

Arvio: Ennenkokematon oopperakonsepti on Juhlaviikkojen parasta antia

Helsingin juhlaviikkojen klassisen musiikin tarjonta tuntuu nyt vielä edellisvuottakin niukemmalta, ja sisällöistä puuttuu se suurimman kulttuurijuhlan tuntu. Konepajan Brunon tiiliseinien sisällä koettu, brittiläisen Silent...

Arvio: Prinsessa Cecilia tarjosi puuttuvan palan suomalaista oopperahistoriaa

Suomen juhlavuonna on kotimaista oopperahistoriaa pengottu kunnioitettavasti. Keväällä Kansallisoopperassa konserttiversiona kuultu Melartinin Aino (1912) tai lokakuussa Lahdessa esitettävä Oskar Merikannon Pohjan Neiti (1898) kielivät...

UUTISET