Shostakovitsh onnistui vuonna 1953 valmistuneessa kymmenennessä sinfoniassaan herättämään niin ahdistusta kuin toiveita, joihin finaali näyttävässä lopussaan pyrkii. Avainasemassa ei ole niinkään pirullinen Scherzo kuin majesteetillisesti aaltoileva ja kiristyvä avausosa. Sen Santtu-Matias Rouvali hahmottaa sinfonian kivijalaksi, viiltävän yksinäisyyden ja musertavan polyfonian monumentiksi. Philharmonia-orkesteri on vuoden takaisessa konsertissaan väkevästi mukana, ja erityiskiitoksen saavat monet sielukkaat puupuhallinsoolot. Äänityskin kuulostaa nyt täyteläisemmältä kuin aiemmin, eikä orkesteri taivu milliäkään raastavissa huipentumissa. Tempovalinnat tuntuvat osuvan paikalleen. Virtuoosinen Scherzo kiitää mutta […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.
