T
ämä on toinen levyllinen Heino Ellerin (1887-1970) orkesterimusiikkia ja ehkä vielä parempi paikka aloittaa säveltäjään tutustuminen kuin Ondinen ensimmäinen julkaisu viulukonserttoineen. Eller oli eestiläisen taidemusiikin voimahahmo 1900-luvulla ja lähes kaikkien myöhempien virolaissäveltäjien taustalla. Ilmaisultaan häntä voisi luonnehtia raikkaaksi kansallisromantikoksi, mutta musiikissa on myös tuulahduksia 1900-luvun uudistuksista. Olari Elts ja Eestin Kansallinen sinfoniaorkesteri takaavat, että Ellerin musiikki saa parhaan mahdollisen kohtelun.
Yö kutsuu (1921) on myrskykuvauksineen levyn melodramaattisin teos, parikymmenminuuttinen sävelruno, jossa Eller näyttää taitonsa tunnelman luojana ja orkesterin käsittelijänä. Liki puolituntinen sinfoninen sarja Valkea yö (1939) liikkuu aiheiltaan virolaismaisemissa, kalastajien, leiritulien, marssirytmien ja kansantanssien parissa. Tyyli on jotain Melartinin ja Klamin välistä, kansalliseksi tunnistettavaa, mutta myös omaperäistä. Varhaisemmat ja suppeammat Iltahämärä (1917) ja Aamunkoitto (1918) täydentävät kuvaa säveltäjästä, joka puhuu tunnistettavaa, mutta persoonallisesti omanlaistaan kieltä.
Antti Häyrynen
