Ludvig Normania (1831-1985) voi pitää ruotsalaisten sinfonisena linkkinä Berwaldin ja Stenhammarin välillä. Opettajansa Adolf Fredrik Lindbladin tavoin hän sai koulutuksensa Saksassa. Leipzigin konservatoriossa tuotettiin luotettavia ammattimiehiä ja takuuvarmaa perusromanttista tyyliä. Näitä hyveitä edustaa myös Norman teoksissaan, lisättynä kapellimestarin työn jalostamalla orkesterinkäsittelyllä. Normanin orkesterimusiikista ei löydy leimallisesti ruotsalaista kansallisromantiikkaa, mutta valitussa germaanistaustaisessa tyylissään se on taidokasta ja sujuvaa. Johannes Gustavssonin johtama Oulun sinfoniaorkesteri tekee säveltäjäharvinaisuudelle palveluksen kauniisti soivilla ja tasapainoisilla tulkinnoillaan.
Varhaisessa konserttialkusoitossa (1856) Norman suorittaa pakolliset liikkeet vielä melko kaavamaisesti, mutta jo Surumarssissa kapellimestarikollega August Södermanille (1876) yhdistää elegantin orkesterinkäsittelyn haikeisiin tunteisiin. Alkusoitossa Shakespearen Antoniuksen ja Kleopatran Ruotsin ensi-iltaan (1881) pääosassa ovat roomalaispäällikön sotaisat aiheet ja Egyptin kuningatar vierailee viehkeän aistillisissa aiheissa. Puolituntinen sinfonia (1876) on organisoitu taitavasti, mutta vähän yllätyksettömästi. Stenhammar veti rankasti kotiin päin ja piti teosta Brahmsin sinfonioita parempana. Oululaisten viimeistelty ja energinen esitys tekee tuollaisen väitteen ainakin mahdolliseksi.
Antti Häyrynen
