Magnus Lindberg teki läpimurtonsa 1980- ja 90-luvuilla uusien sointien pelottomana tutkimusmatkailijana. Dynaaminen draama ja eteenpäin suuntautunut optimismi eivät ole kadonneet hänen musiikistaan, mutta niiden rinnalle on hivuttautunut jonkinlaista seesteisyyttä. Tuoreessa (2024) yli puolituntisessa alttoviulukonsertossa on paljon tuttua aloittavista vaskifanfaareista lähtien. Kokonaisuuden voi hahmottaa eräänlaisena kirkastumistarinana, jossa Lindberg on tavoittanut alttoviulun omimman saundimaailman ja ympäröi sen taiten räätälöidyllä orkesteriosuudella. Silti jatkuvissa nousuissa ja laskuissa syntyy toisinaan vaikutelma, että tämä vuoristorata on ajettu aiemmin tehokkaammilla vaunuilla. Lawrence […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.
