Suomessakin vaikuttanut Ferruccio Busoni oli aikansa valovoimaisimpia pianovirtuooseja mutta säveltäjänä vaikeasti sijoitettava. Hänen sävellyksiensä ja kirjoitustensa ”nuorklassinen” ihanne oli myöhäisromantiikasta kasvanutta edistysmieltä, jossa yhdistyivät yhtä hyvin Bachin kontrapunkti kuin Amerikan intiaanien musiikki. Tällä levyllä vallitsee ensin mainittu heräte, ja kaksi ensimmäistä numeroa ovat vapaita sovituksia Bachin tunnetuimpiin kuuluvista urkuteoksista, Toccatasta ja fuugasta d-molli sekä Preludista ja fuugasta D-duuri. Sovitukset rakentuvat Lisztin luomalle taiturilliselle transkriptioperinteelle mutta kurottavat Peter Donohoen jyhkeinä tulkintoina uudenlaisen ”absoluuttisen” musiikin ihanteeseen. […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.
