Harva säveltäjä on noussut kuolemansa jälkeen sellaiseen suosioon kuin Mieczyslaw Weinberg (1919-1996). Neuvostoliittoon natsien juutalaisvainoja paennutta säveltäjää syrjittiin myös uudessa kotimaassaan, vaikka ystäviin ja esikuviin lukeutui Shostakovitsh. Kuten Shostakovitshin, myös Weinbergin tyyli muuttui 1960-luvulta lähtien aiempaa askeettisemmaksi ja se kuuluu kolmessa sooloviulusonaatissa. Kaksi ensimmäistä, opp. 82 (1965) ja 95 (1967), ovat 5- ja 7-osaisia teoksia, jotka Weinberg omisti kovia kokeneelle, sovituksistaan muistetulle viulisti Mihail Fihtengolzille. Kolmas soolosonaatti op. 126 (1974) on säveltäjän isän muistolle omistettu yksiosainen ripitys.
Weinberg oli taustaltaan puolanjuutalainen ja hänen esitaistelijanaan toiminut Kremer latvianjuutalainen, jonka historiallinen ja henkinen yhteys tähän musiikkiin on vahva. Weinbergille sooloviulun olemus kuvastaa ihmisen perimmäistä yksinäisyyttä ja se johtaa kahdessa ensimmäisessä sonaatissa karuna takovaan retoriikkaan. 74-vuotias Kremer lataa tulkintoihin kaiken kokemuksensa ja yhä huomattavat soittotaitonsa. Virtuoosissa taitteissa on karhenevaa ekspressiivisyyttä, mutta vaikuttavinta on yksinkertaisten hetkien eleginen lataus. Kolmannen viulusonaatin levytyksen ECM on julkaissut aiemmin.
Antti Häyrynen
