Rahmaninov oli romanttisen pianomusiikin viimeinen ruhtinas ja runollisten pienoismuotojen mestari. Suurmuodoista hänen sinfoniansa ovat saaneet myöhäsyntyisen tunnustuksen, mutta kaksi pianosonaattia eivät ole saavuttaneet vankkaa jalansijaa ohjelmistossa. Rahmaninov uudisti niitä lähinnä amputoimalla, mikä vähensi nuottien määrää mutta heikensi rakenteellista ja emotionaalista logiikkaa. Nuotteja on jäänyt paljon jäljellekin, ja ne vaativat ensiluokan virtuoosia ja saavat sellaisen Boris Giltburgista. Kolmannen pianokonserton vanavedessä 1913 valmistuneesta toisesta sonaatista hän soittaa Rahmaninovin vuonna 1931 tiivistämän version. Ensimmäisen pianosonaatin taustalla häälyi […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.
