Etydi-nimitys levisi suppeaa laajempaan käyttöön pianon yleistyessä joka kodin soittimena 1700- ja 1800-lukujen taitteessa. Kysynnän kasvaessa pianisti-säveltäjät alkoivat soiton opettamista varten milteipä tehtailla näitä harjoituskappaleita. Varhaiset etydit eivät osoita niinkään mainittavaa taiteellista kunnianhimoa, vaan pääpaino oli ikään kuin kuntosalityyppisissä toistoissa.
1800-luvun säveltäjä-pianistit, kuten Franz Liszt ja Frederic Chopin, toivat omilla etydisarjoillaan tämän lajityypin olohuoneista konserttisaleihin. Periaate pysyi kuitenkin samana, eli teknisen haasteen toistamisena, mutta etydit saivat laajuutta ja syvyyttä, eli taideteokselle niin toivottavaa musiikillista sisältöä.
Nykyään etydeitä onkin pääasiassa kahta lajia: harjoitusetydejä sekä konserttietydejä, joita voidaan pitää niinromanttisen, kuin myös oman aikamme pianomusiikin haastavimpina teoksina. Tällaisen etydin hallinta vaatii satoja tunteja istumista kenties juuri harjoitusetydien parissa.
Kuunnelkaamme tällaista, todellista taituruutta, kun Jevgeni Kisin soittaa Frederic Chopinin 11. etydin opuksesta 25, a-molli.
Tapani Länsiö
Jaani Länsiö
