Aluksi näyttämökuva suorastaan kilpailee pramean koristeellisen interiöörin kanssa: hääjuhlia vietetään sini-kultaisessa hallissa, ja puvustus on värikästä venäläistä folklorea. Mitä ihmettä – onko radikaaleista tulkinnoistaan tunnettu ohjaaja Dmitri Tsherniakov muuttunut traditionalistiksi? Epäilykset alkavat haihtua, kun tv-kamerat tukevat lavalla joukkoon. Käy ilmi, että ollaankin nyky-Venäjällä, ja satupuvustus on naamiaislumetta. Kun Ljudmila ryöstetään, kaikki luulevat sen kuuluvan leikkiin, mutta se onkin totta, ja etsintä alkaa.
Välisoittojen aikana screenille heijastetaan jättimäisiä kasvokuvia, ensin traagisesta parista Finnistä ja Nainasta, jotka tuntuvat olevan koko juonen takana. Ruslan tapaa heidät ensin ravintolassa sulkemisajan jälkeen ja päätyy sitten ruumiiden täyttämään kauhuluolaan. Ljudmilan vankila on klaustrofobinen valkoinen tila, luksushotellin ja mielisairaalan risteytymä, ja morsian on kuin huumeiden sekoittama. Kolmas näytös tapahtuu hulppeissa venäläisten uusrikkaiden bileissä, kunnes palataan häähalliin.
Moskovalaisyleisö oli käärmeissään klassikon turmelemisesta, mutta dvd:ltä ohjaus on idearikas, hauska ja täynnä maagista realismia – ihmissuhdesotkuja ja todellisuudesta vieraantumista. Joka haluaa pelkän naiivin sadun, menköön Mariinski-teatteriin, jossa pyörii historiallinen versio teoksesta. Mikhail Petrenko ja Albina Shagimuratova tekevät laulullisesti pätevän pääparin, joka on vähän ulkona kohtalostaan. Mezzolle kirjoitetun Ratmirin miehitys kontratenorilla toimii, sillä Yuri Minenko saa hahmoon normaalia enemmän charmia ja viettelevyyttä. Vlaidimir Jurowski johtaa iskevästi ja pirtein tempoin.
Harri Kuusisaari