Theodora on oopperallisimpia Händelin oratorioista jo sikäli, että sillä on traaginen loppu.
Kristityn Theodoran ja kristinuskoon kääntyneen roomalaissotilas Didymuksen marttyyrikuolemaa ei ympäröidä juurikaan uskonnollisella tematiikalla, vaan se on yleisinhimillinen draama vakaumuksen ja tunteiden toisaalta ylhäältä annettujen käskyjen ristiriidasta. Sen kuuluisimpia oopperatuotantoja oli William Christien johtama versio Glyndebournessa 1996. Ohjaaja Peter Sellars siirsi sen moderniin totalitarismiin lopun sähkötuoleineen. Dawn Upshaw ja David Daniels lauloivat unohtumattomasti. Esitys on myös DVD:llä. Christie kilpailee nyt itsensä kanssa vuonna 2015 Pariisin Champs-Elyseen teatterista nauhoitetulla esityksellä. Soitoltaan se on vielä parempi, kun montussa on maestron oma orkesteri. Tempot ovat luontevalla tavalla vetäviä, ja ote on yhtä aikaa elegantti ja draamallinen. Content Here
Esityksestä välittyy suuri empatia uhattuja vähemmistöjä, tässä tapauksessa kristittyjä kohtaan, ja paikoin esitys saa kollektiivisen rukouksen luonnetta. Ohjaaja Stephen Langridge ei ole yrittänytkään Sellarsin kaltaista ajankohtaistamista vaan antaa kuoron ja solistien laulaa melko staattisina joukkoina. Se kuitenkin toimii: fokus on yksilön ja yhteisön tunteissa, ja pitkillä varjoilla pelaava valaistus luo tunnelmaa sisäistyneeseen näyttämötyöhön. Kontratenori Philippe Jaroussky ja sopraano Katherine Watson löytävät niin yhteisen äänenvärin, että sielujen sulautuminen on täydellinen. Kresimir Spicerin maskuliininen Septime luo tarvittavan kontrastin, mutta roomalaisten julmistelulla ei liioitella.
Harri Kuusisaari
