Rameaun Dardanus sai vuonna 1739 hyvän yleisömenestyksen 26 esityksellään Pariisin oopperassa, mutta myös kritiikkiä kuului – sen mukaan säveltäjää vaivasi ylenpalttisuuden tauti, ja hän pitäytyi vanhaan seremonialliseen oopperamuotoon merihirviö-kohtauksineen. Sittemmin säveltäjä tiivisti teosta, mutta sen alkuperäisessä rönsyilyssä on oma viehkeytensä. Sen pohjalta lähti myös tämä Bordeaux’n oopperan tuotanto.
Michel Faun ohjaus on spektaakkelimainen kuin nykyajan musikaali. Vaikka asusteet ja näyttämötehot ovat barokkisia, ote ei kuitenkaan ole historiallinen vaan aikalaiseleillä värikkäästi ilkamoiva. Joskus ne menevät kitsin puolelle.
Musiikillisesti Dardanus on kuitenkin Rameaun rikkaimpia partituureja: sointivärien käyttö on tuhlailevaa, ja tansseja ja koskettavia melodioita on monen oopperan tarpeisiin. Nuorista ranskalaisista koostuva ensemble Pygmalion saavuttaa kevyen hurmioituneen otteen, jossa jokaisella korukuviollakin tuntuu olevan oma maku ja tuoksu. Kukkean charmikas ote eroaa esimerkiksi Mark Minowskin levytyksen rytmisyydestä. Baleteissa koreografia seuraa musiikin eleitä tarkasti – oli kyseessä sitten voitonjuhla, maagikon henkien kiemurtelu tai uniolentojen liito.
Oopperan nimihenkilö on antiikin kuningas, Jupiterin poika, joka perusti Troijan edeltävän hallintonsa Egeanmeren rannalle. Vihollisvaltion prinsessa Iphise rakastaa häntä, mutta isä torjuu liiton. Dardanus kuitenkin surmaa lohikäärmeen ja saa rakkaansa.
Lauluanti levyllä on herkullista. Reinourd van Meehelen laulaa Dardanusta niin sulokkaasti, että kivetkin sulavat, ja Gaelle Arquez on satuttava Iphise. Katarina Gauvin tulkitsee Venusta asiaankuuluvan rehevästi.
Harri Kuusisaari
