Hontelo juoni ei ole baleteissa epätavallista eikä aina edes kohtalokasta, jos se onnistuu luomaan raamit tanssiehtoiselle kerronnalle. Merirosvossa (La Corsaire) tarina kuitenkin jo kolkuttelee nykypäivän korrektiuden rajoja kertoessaan seksiorjiksi myytävistä naisista himokkaan paššan haaremissa.
Toisaalta sekin jää taka-alalle, jos tanssi on riittävän hyvää luodakseen oman taikansa. En kuitenkaan ihmettele, että Merirosvosta tunnetaan lähinnä yksittäisiä numeroita, kuuluisimpana Ali-orjan ja Meroda-neidon pas de deux, joka on balettigaalojen namupaloja pitkine foucetté-ketjuineen ja taiturillisine hyppyineen.
Kansallisbaletti sai Merirosvonsa Englannin kansallisbaletista, jonne Anna-Marie Holmes oli toteuttanut sen Marius Petipan ja Konstantin Sergejevin mukaan. Baletin versiohistoria on pitkä ja mutkikas, eikä oikeaa ole olemassa. Holmes on mennyt tanssi edellä eikä yrittänytkään psykologisoida. Vain alkupuoli tuntuu sotkuiselta – väkeä hyörii ja naisia tuodaan tiskille niin, ettei mikään oikein pääse erottumaan. Näin kävi myös Kansallisbaletissa.
Toisesta näytöksestä alkaen rakenne kuitenkin selkiytyy. Näyttävien soolojen ja duojen lisäksi rikas joukko värikkäitä ensemblekohtauksia – merirosvojen miekkatanssit, haaremin naisten unipuutarha eri kukkineen jne. – takaa viihtyvyyden. Lukuisista elokuvista tunnetun Bob Ringwoodin visualisointi kumarsi 1800-luvun perinteelle, mutta sitä silasi hollywoodmainen glamour, alkaen monumentaalisista lavastuksista pukujen aasialaisine kankaineen ja koristeellisine kirjontoineen.
Kansallisbaletti tanssii pääosin korrektisti: vauhtia riitti, ja satumainen, homogeenisin joukoin tanssittu unipuutarha toi kaivattua vaihtelua karskille menolle. Aivan sellaiselle tähtitasolle esitys ei kuitenkaan yllä, että se varsinaisesti kipunoisi sellaisena timanttinauhana niin kuin jossain Mariinski-teatterissa. Ensi-illan epätasaisuudet varmaan korjaantuvat myöhemmin.
Maria Kochetkova onnistui saamaan Medoraan lyyristä puhtautta, joka nosti hänet muiden haaremin naisten yläpuolelle. Abigail Sheppard oli hänen temperamentikas kanssasisarensa. Michal Krčmář oli luotettava Conrad, mutta tanssi ei oikein päässyt lentoon ja intohimon leiskuun. Pääparin välille ei syntynyt juurikaan romantiikkaa – tosin teoskaan ei anna sille paljoa edellytyksiä.
Alfio Drago onnistunee saamaan vielä iskevämmin Alin taiturinumerot haltuun. Roolissa vuorottelee ryhmän virtuooseihin kuuluva Xiaoyu He. Jun Xia on hypyissään pantterimainen, linjakas ja teknisesti varma tanssija, joka siirtyy orjakauppias Lankedemista toisessa miehityksessä myös Conradiksi. Tuukka Piitulainen otti pahis Birbantosysta irti sen minkä siitä sai.
Merirosvon musiikki on moninainen kooste eri säveltäjien tekemiä palasia. Ohjelmalehtisessä version säveltäjiksi on lueteltu Adolphe Adam, Cesare Pugni, Léo Delibes, Riccardo Drigo, Oldenburgin herttua Pietari, Ludwig Minkus, Julius Gerber, Boris Fitinhof-Schnell, Albert Zabel ja J. Zibin. ja vielä sovittajina Lars Payne ja Gavin Sutherland. Liekö jonkinlainen ennätys kollektiiviteoksen tekijämärässä?
Oli suoranainen ihme, että kokonaisuus soi näinkin toimivasti tanssia tukien. Tosin kapellimestari Philippe Béran olisi voinut joskus yrittää erotella musiikkia fraseerauksen ja dynamiikan keinoin enemmän pelkän reippauden sijaan.
Harri Kuusisaari
