Hienoja jousikvartetteja liikkuu maailmalla tihenevään tahtiin. Parhaiden yhtyeiden taso on jo niin korkealla, ettei joukkoon näyttäisi mahtuvan enää yhtäkään, vaikka käyttäisi minkälaisia nuotteja, soittimia tai esitystapoja.
BIS-merkillä debytoiva ja primaksensa Johannes Marmenin nimeä kantava kvartetti osoittaa, että aina löytyy tilaa soittajille, jotka saavat teoksistaan irti jotain uutta ja ainutkertaista. Lontoon Royal College of Musicissa vuonna 2013 perustettu kvartetti on syventynyt lajiin mm. Doric- ja Casals-kvartettien opastuksella. Levytykseensä he ovat valinneet kolme modernin jousikvarteton peruskiveä, Bartókin neljännen (1928) ja Ligetin molemmat kvartetot (1954, 1968).
Alkuun on ylistettävä BIS:n Dave Rowellin monikanavaäänitystä, joka välittää Marmen-kvartetin saundin realistisena, rikkaana ja kaikki soittimet huomioivana. Erityisen vaikuttavasti on taltioitu yhtyeen intensiivinen saundi hiljaisimmasta pianissimosta räjähtäviin forteihin. Heidän soittonsa suuntautuu näissä teoksissa päättäväisesti ilmaisun äärirajoille ja hyökyy väsymättömästi energiaa.
Ligeti piti pitkään Bartók-vaikutteista ensimmäistä kvartettoaan esityskiellossa, mutta siitä vapauduttuaan Yöllisistä metamorfooseista on tullut yksi hänen suosituimpia teoksiaan. Marmen-kvartetin tulkinnassa yölliset näyt voi haistaa ja tuntea ihollaan. Haavoittuvan, koomisen ja vaarallisen välillä liikkuvat viitteet heräävät eloon, mutta pitävät samalla salaisuutensa itsellään.
Toisen jousikvarteton tulkintaa oli hauska verrata LasSalle-kvartetin ensilevytykseen (1969) ja huomata, kuinka Ligetin pikkutarkkuutta vaativan musiikin esittäminen on vapautunut. Marmen-kvartetin levytys löytää tasapainon rautaisen kontrollin ja nurkan takaa hyökkäävän hysterian välillä. Kolmannen osan ”tarkkuuskoje” yrittää pizzicatoillaan pakottaa järjestystä, jonka raivoisa ja brutaali neljäs osa murskaa tomuksi. Finaalissa yhtye tavoittaa yhtä yllättävän hivelevän hienostuneisuuden.
Bartók ja varsinkin hänen radikaali neljäs kvartettonsa on Ligetin teosten kummi, joka täydentää levyn hyvin ja melkein ryöstää show’n. Marmen-kvartetti toteuttaa tiukat ohjeet täyteen mittaan: Prestissimo-osan sordinoitujen varjojen tanssin, hitaan osan yössä huhuilevat kansansävelmät, toisen scherzon ripsivät pizzicatot ja finaalin ekspressiivisen vimman. Soitto on täysin pelotonta, mutta ilman joidenkin nykytulkintojen keinotekoista tehosteisuutta.
Ligetin ja Bartókin kvartetot eivät ehkä ole kamarimusiikkia, josta nautitaan nojatuolissa leppoisasti punssia siemaillen. Niin on maailma viime aikoina muuttunut, että näiden teosten musiikki kuulostaa nyt erittäin todelliselta, ajankohtaiselta ja tarpeelliselta.
Antti Häyrynen
