perjantai toukokuu 17. 2024

Vigilia syvenee bassojen aarnimetsään

Sergei Rahmaninov: Vigilia op. 37 (mieskuorosovitus: Aleksandr Gretshaninov, Benedict Sheehan ja Dmitri Lazarev). Igor Morozov, tenori, Jevgeni Katshurovski, baritoni, Alexis Lukjanov, oktavisti, PATRAM-instituutin mieskuoro, johtajana Jekaterina Antonenko. Chandos CHSA 5349.

Rahmaninovin ”kokoöinen” Vigilia on pääsiäismusiikin kulmakiviä ja ortodoksisen ylösnousemuskäsityksen musiikillinen monumentti. Vaikka teos on sävelletty sekakuorolle, sen kantaesitti vuonna 1915 Moskovan mies- ja poikaääninen Synodaalikuoro. Ortodoksiseen kirkkomusiikkiin erikoistunut säveltäjä Aleksandr Gretshaninov (1864–1956) sovitti pian teoksen seitsemännen osan, heksapsalmit, mieskuorolle. Sen pohjalta nykyspesialistit Benedict Sheehan ja Dmitri Lazarev ovat sovittaneet loput teoksesta miesäänille. Vigilia ui tässä kvinttiä matalammalla, mutta harmoniset suhteensa säilyttäen.

Rahmaninovin Vigilia on yksi ortodoksisen pääsiäismusiikin keskeisimpiä teoksia.

Rahmaninovin Vigilian on miesäänisesti levyttänyt aiemmin suomalainen Talla-yhtye, mutta kahdeksalla oktavistilla varustettu 50-miehinen amerikkalaisvenäläinen PATRAM-kuoro on täysin omanlaisensa äänilähde. Levytys on tehty Jerusalemin Öljymäellä kohoavassa Taivaaseenastumisen luostarikirkossa, ja tulkinnan hengellinen lataus on korvin kuultava ja miltei käsin kosketeltava. Syvälle luotaavasta tulkinnasta vastaa naisjohtaja Jekaterina Antonenko, joka saa jyhkeän instrumentin soimaan saumattoman elastisesti.

Ylärekisteriä hallitsevat taipuisat kontra- ja ykköstenorit (kt, 1-2t), mutta alas päin mennessä (1-2 bar, 1-2 b, okt) sointi syvenee uuteen ulottuvuuteen, matalien bassojen spektraalisten varjojen aarnimetsään. Pelin henki on selvä ensimmäisestä hetkestä, kun oktavisti Alexis Lukjanov laulaa diakonin repliikit kaivonsyvällä bassollaan. Tenorisolisti Igor Morozov on parhaita, joita teoksen parissa on kuultu, mutta baritoni Jevgeni Katshurovskilla on suuressa soolossaan (Kiitä, sieluni, Herraa) taipumusta alavireisyyteen.

Chandos on silannut julkaisun hienolla monikanavaäänityksellä, joka hyödyntää kirkkoakustiikan rikkautta, kadottamatta mitään sanojen ja sointujen selkeydestä. Levollisilla, mutta ymmärtävästi eritellyillä tempoillaan Antonenko tuo esiin teoksen runollisen ja rukouksenkaltaisen luonteen. Hienosti dokumentoituna levytys on sovituksesta huolimatta yksi väkevimpiä tulkintoja Rahmaninovin Vigiliasta. Mieskuoro- tai minkä tahansa ihmisäänisen musiikin ystäville esitys antaa korvia avaavan elämyksen.

Antti Häyrynen

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

kuukauden levyjä