Unkarilaisten ja suomalaisten parisuhdeongelmia taitavat luonnehtia samanlaiset vaikeudet. Bartókin Siniparran linna on vanhojen syntien ja väärien odotusten galleria, jonne herttua taluttaa epäilevän neljännen vaimonsa. Susanna Mälkin johtama esitys on äänitetty pääosin konserteista tammikuussa 2020, mikä tuo synkkään oopperaan oman vivahteensa.
Kuulijaa musiikkiin johdattavan Bardin lausumia alkusanoja ei usein levytetä, mutta oli inspiroitunut idea käyttää tehtävässä pedagogilegenda Géza Szilvayta. Vaikka prologi korostaa oopperan muinaista sadunomaisuutta, Siniparran ja Juditin konflikti on nykyaikaisesti totta monella tasolla.
Mika Kares on tavallista nuorekkaampi Siniparta, jonka basso soi tasaisesti läpi rekisterin, eikä vuoden takaisista äänihuolista ole tarttunut levylle kuin hienoista varovaisuutta. Szilvia Vörös haastaa häntä tekstiä väkevästi elävöittävänä Juditina. Tulkinnassa ehkä kartetaan monien levytysten oopperamaisia yhteenottoja, ja tämä Siniparta vangitsee Juditin linnansa pimeyteen pikemmin passiivisaggressiivisella johdattelulla.
Kolmas päähenkilö on Mälkin johtama Helsingin kaupunginorkesteri, joka nostaa esiin psykologisia vihjeitä ja impressionistisia sävyjä. Yksityiskohdat toteutetaan hienovaraisesti, mutta modernia pistävyyttä arkailematta. Huokaavan naiskuoron olisi voinut liittää kokoonpanoon.
Äänitys ei ole yhtä erittelevä kuin taannoin Chandosilla Bergenissä, mutta kääntämällä nupit kaakkoon kaikki kuuluu. Linnan viides ovi avautuu hehkuvaan fortissimoon, ja kun viimeinen ovi sulkee pariskunnan ja kuulijan linnan sisään, lopputulos on alistuneessa pessimismissään vaikuttava.
Antti Häyrynen
