JÄNNITYKSELLÄ ODOTETTU esitys esittävien taiteiden ja museoiden valtionosuusjärjestelmän uudistamiseksi tuli vihdoin ulos, mutta se sai ristiriitaisen vastaanoton. Muusikko Jaakko Kuusiston johtaman työryhmän paperi sisältää hyviä asioita yrittäessään kuroa VOS-laitosten ja vapaan kentän välistä ammottavaa railoa, joka on nykytilanteen suurin ongelma. Silti vapaan kentän edustajat eivät ole lopputulokseen tyytyväisiä: heidän mielestään siinä jäädään yhä puolitiehen. Tampereella taas soitellaan hätäkelloja toisesta syystä: Työväen Teatteri ollaan pudottamassa valtionteatterin statukseltaan (jota sille ei itse laissa ole annettu mutta käytännössä kyllä). Esitykseen on kirjattu eriäviä mielipiteitä, ja on helppo ennustaa sille kivistä tietä.
Lobbarit ovat aloittaneet taistonsa, ja toisaalta kulttuuriministeri sanoi jo tuoreeltaan, ettei ehdotettuja lisärahoja budjetista löydy. Oliko tehtävä jo alkujaan mahdoton? Jos vapaalle kentälle ja laiminlyödyille aloille halutaan lisää rahaa, se on joltain pois, tai sitten valtion on annettava sitä lisää. Nollasummapelissä sisäinen uusjako vaatisi niin kipeitä toimia, käytännössä laitosten supistamisia tai alasajoja, että kuka sellaiseen päätökseen uskaltautuisi? Siinä tulisivat esiin taiteen lisäksi myös työllisyys- ja aluepolitiikka.
Nyt tehty esitys ei ole VOS-laitosten kannalta järin radikaali. Se ei sido tukea kovin paljon laatuun ja vaikuttavuuteen, vaikka ns. painokerroin-systeemillä sisältöä onkin yritetty saada esiin. Henkilötyövuodet säilyisivät tukien pääperusteena, mitä vapaa kenttä osin vastustaa, koska siellä rakenteet ovat erilaisia. Tukien määräaikaisuus on ajatuksena rohkea, mutta miten todennäköistä on, että joku kerran mukaan päässyt tiputettaisiin pois? Epäilen.
Erityisesti tanssin edustajat kokevat, ettei painokerroin korvaa edes harkinnanvaraisten avustusten poistumista saatikka alan rakenteellisia vajeita. Pääasia kuitenkin on, että esityksessä systeemi avautuu nykyistä useammille taiteenaloille, ja monimuotoisuus kasvaa. Kolmen tukikategorian malli on myös askel ulos sementoidusta. Toivottavasti näiden pohjalta päästään edes vähän eteenpäin niin, ettei olla taas alkutilanteessa.
MEETOO-KAMPANJA seksuaalisen häirinnän ja ahdistelun tapauksineen on yltänyt laajasti myös kulttuurin alalle. Rondon nettisivuilla toteutettu kysely paljasti, että asiaa ei sovi vähätellä Suomen musiikkielämässäkään. Yli sadasta vastaajasta peräti 83 % vastasi kokeneensa seksuaalista häirintää musiikin ammatin tai opiskelun parissa. Osaksi karmivatkin tarinat ovat luettavissa nettisivuillamme, ja jokainen saa tehdä niistä johtopäätelmänsä. Yksi uhrin kommentti pisti silmään: rikoksesta ei saanut puhua, ”ettei klassisen musiikin maine kärsi”. Jos ala on päässyt tällaiseen itsesensuurin suojaan, se on kammettava sieltä ulos mahdollisimman pian.
Musiikin ala perustuu yksityisopiskelulle, joka on myös taitojen välittymisen edellytys. Siinä on myös vaaran mahdollisuus: soittotunti on poikkeuksellisen intiimi ja herkkä tilanne. Väärinkäytökset ovat varmasti pieni osuus, mutta yksikin tapaus on liikaa. Oppilaitoksessa on luotava kanavat asian välittömään esiintuomiseen ja siihen reagoimiseen – myös kovin keinoin. Vaikka ongelmia olisikin, sanoisin silti, että Suomen musiikkielämässä on menty parempaan suuntaan. Naisten osuus alalla on kasvanut, myös esimiestehtävissä, ja se on muuttanut ilmapiiriä – tietenkin yhdessä koko työpaikkadynamiikan muutosten kanssa. Nyt täytyy keskustella, entisaikojen pomoilu ja mieskabineteissa kähmyröinti eivät enää toimi. Inhimillisyyden skaala on silti rajaton, mutta se mitä organisaatio voi tehdä, tehtäköön.
