HAKU taidealan oppilaitoksiin on jälleen meneillään. Vaikuttaako kireä yhteiskunnallinen tilanne maailmanpolitiikan pelottavina ryskyvine käänteineen ja kotoisine talouskriiseineen hakijamäärään? Se selviää kevään aikana, mutta selvää lienee, ettei heikentynyt työllisyystilanne, pandemia-ajan sulut, hallituksen leikkaukset ja muilla tavoilla ilmenevä kulttuurin arvostuksen lasku ainakaan lisää alan opiskelun suosiota nuorten keskuudessa. Jos se on vain ”luksuspalvelua”, miksi hakeutua koko alalle?
Luovuutta ei saa torpata ennen kuin se on päässyt edes lentoon.
Toisaalta, kun jo opiskelevien nuorten tekemisiin esittävän taiteen aloilla törmää, ei synkistelyyn ole aihetta. Ilmaisuhalu puskee läpi kuin alkuvoima, aina muotoaan muuttaen. Sille pitää antaa tilaa – luovuutta ei saa torpata ennen kuin se on päässyt edes lentoon. Usein omaan visioon uskomalla ja asioita yhdistelemällä löytyy se oma polku, vaikkei perinteinen työpaikka heti aukenisikaan. Miten koulutus voisi antaa eväitä taiteelliseen laatuun mutta samalla työllistymiseen muuttuneessa kentässä? Ovatko epävarmat pätkätyöt ja apurahakierre kohtalo, jota ei voi välttää?
NYKYAJAN ja tulevaisuuden työelämävalmiuksiin kulttuurialoilla katsotaan kuuluvan monipuolisuus ja joustavuus, kyky hyödyntää taiteen soveltavia käyttöjä esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla sekä freelancerin elämään kuuluvat yrittäjän taidot. Taide ei ole hermeettinen saareke vaan jatkuvassa vuorovaikutuksessa yhteiskunnan kanssa. Tulevaisuuden taiteilija luo osallistavia kontakteja yleisöönsä, kommunikoi ja ottaa kantaa, menettämättä silti ydinosaamistaan.
Tämä voi tarkoittaa monenlaista ammattikuvan laajentamista. Säveltäjät tekevät töitä pelialalle ja audiovisuaalisiin tuotantoihin. Muusikoiden työ laajenee entistä enemmän digitaalisille alustoille. Teknologian hallitseminen alkaa olla jo edellytys, ei erikoisosaamista. Teatteritaiteilijoilta vaaditaan myös pedagogisia taitoja, kun he ohjaavat työpajoja nuorille ja aikuisille. Tanssin kentällä yhteisötaiteen idea vahvistuu, ja kehollisuuden kautta voidaan jopa parantaa aivosairauksia.
JOSKUS kuulostaa siltä, että taiteen itseisarvo ja huippuosaamisen vaatimus suistuvat sivuun, kun taiteilijan täytyy häärätä sekatyöläisenä siellä täällä. Näin ei missään tapauksessa saa olla, sillä taiteellinen substanssi on kaiken perusta, generaattori, joka säteilee voimaa ulos. Uudet ammattikuvat eivät merkitse perinteisten poispyyhkimistä. Ilman korkeimman tason perustaitoja muusikolla, tanssijalla tai näyttelijällä ei ole edellytyksiä kovan kilpailun täyttämälle alalle.
Keskeinen tulevaisuuden työelämävalmius onkin kyky yhdistää taiteellinen osaaminen laajempaan ammatilliseen toimintakykyyn. Esimerkiksi tuotantopuolen hallitseminen on elinehto etenkin vapaalla kentällä, ja se vastuu on kollektiivinen. Tämä kaikki ei tarkoita taiteen alistamista välinearvoksi ja tehokkuuspuheelle, vaan realistista suhdetta siihen, millaisessa maailmassa sitä tehdään ja rahoitetaan. Monipuolisuus, yhteistyökyky ja yhteiskunnallinen lukutaito eivät heikennä taiteellista laatua – ne voivat vahvistaa sitä.