UUDEN, MDI:n tekemän väestöennusteen mukaan suuri osa Suomea tyhjenee jopa luultua vauhdikkaammin. Mitä trendi väestön pakkautumisesta muutamaan kasvukeskukseen tarkoittaa koko maan kattavien kulttuuripalvelujen osalta? Tasavertainen mahdollisuus päästä niiden pariin on päämäärä, jonka tärkeyttä harva kiistää, mutta millaisia mahdollisuuksia muuttotappiokunnilla on tulevaisuudessa tarjota niitä? Miten käy monien maaseudun idyllistä voimansa saavien festivaalien, jos paikkakunnan palveluinfrastruktuuri luhistuu?
Lapsiluvun lasku iskee ensimmäisenä musiikkiopistoihin, joista joidenkin on jo vaikea saada oppilaspaikkojaan täyteen. Yhtenä tienä voisi olla tiiviimpi yhteistyö koulujen kanssa, jolloin laajempi osa ikäluokasta saataisiin mukaan. Erityislahjakkaiden opetus pitäisi sitten järjestää muuten. Lapissa on pitkät ja hyvät kokemukset etäopetuksen mahdollisuuksista, mutta yhdessä musisointia, se ei tietenkään korvaa. Repsahtamaan järjestelmää ei saa päästää, sillä se on koko musiikkielämän – myös huippujen – perusta.
Taidelaitokset lunastavat paikkansa vain teoillaan.
SUURINTA, PERÄTI 30 prosentin väestönkasvua ennuste povaa Espoolle. Nopeasti katsoen se tarjoaisi hyviä apajia & Espoon teatterille ja Tapiola Sinfoniettalle, joista molemmat on tunnettu edistyksellisinä ja idearikkaina taidelaitoksina. Kasvusta saa osansa koko pääkaupunkiseutu sekä Tampere, Turku ja Oulu, mutta sen realisoiminen uudeksi yleisöksi ei ole yksinkertainen tehtävä. Se voi vaatia menemistä keskelle ihmisten arkea ja suorempien kontaktien hakemista. Laadukas viihde on hyvä sisäänheittäjä, ja sen tekeminen onkin kehittynyt.
Jos maahanmuuttajien osuus kasvusta on niinkin iso kuin mitä povataan, se vaatii kulttuurin tarjoajilta avoimuutta ja kansainvälisyyttä sekä erilaisten vähemmistöjen huomioimista. Tässä on vielä paljon työtä. Teattereissa kuulee pääosin vain suomea tai ruotsia, ja uusienkin näytelmien aihepiirit nojaavat kovin taaksepäin, kotoiseen historiaan ja perinteeseen. Tekstitys on ensimmäinen asia, joka täytyy saada kuntoon. Orkesterien ohjelmiston kulttuurinen spektri voisi olla laajempi. Tanssi, joka toimii kehon kielenä, pärjää ehkä parhaiten, kun sillä olisi vain resursseja tehdä itseään tykö.
ENTÄ SITTEN SE muu Suomi ja taantuvat alueet? On helppo sanoa, että tehostetaan verkostoa ja hoidetaan tarjonta kiertuein, mutta omasta teatterista tai orkesterista luopuminen voi olla paikkakunnan kulttuurille eksistentiaalinen asia. Se iskee identiteettiin ja syventää henkisen näivettymisen kierrettä. Taidelaitokset lunastavat kuitenkin paikkansa vain teoillaan. Kajaanin nousu omaperäisen ja ihmisläheisen teatterin kärkeen on hyvä esimerkki mahdollisuuksista – puhumattakaan Keski-Pohjanmaan kamariorkesterista, jossa kiteytyy koko seudun ainutlaatuinen musiikkiperinne.
SE, TYHJENEEKÖ Suomi kulttuurista vai saako se siitä elinvoimaa, on viime kädessä poliittinen päätös. Hallituksella on edessään hyvä kulttuuripoliittinen ohjelma, joka pitäisi ottaa yliparlamentaariseksi ohjenuoraksi siinä missä velkajarrukin.