”Tuntuu, etten ole elänyt turhaan. En tahdo sanoa, että se aina on helppoa ollut. On siinä saanut ikään kuin itsensä nitistää ja pitää kurissa. Mutta minä tunnen itseni hyvin onnelliseksi ihmiseksi. Elämänkohtaloni on minulle siunaus ja anti, joka on tullut taivaasta… Mieheni musiikki on kuin Jumalan sanaa. Se pulppuaa jaloista lähteistä ja niiden lähteiden lähettyville on kaunista elää”, kuvasi Aino Sibelius elämäänsä 1935 Uuden Suomen haastattelijalle.
Tämä lausunto esiintyy Jenni Kirveen kirjassa Aino Sibelius – Ihmeellinen olento kahtenakin myöhäisempänä versiona, mikä kertoo yhtä aikaa jumalaisen ja marttyyrimäisen roolivalinnan harkitusta julkisuuskuvasta. Kirves pääsee sen taakse mm. ”salaisesta kansiosta” päivänvaloon tuomilla viattomasti tuhmilla kirjeillä ja tiedolla Sibeliuksen Wienissä opiskellessaan potemasta sukupuolitaudista. Eikä Aino itsekään ollut mikään helppo ihminen.
Ainon ja Jeanin suhteen syntymisen ja kehityksen kuvauksessa Kirves nojaa vahvasti Suvi-Sirkku Talaksen toimittamaan kirjeenvaihtoon, ja joka tuntee nuo kirjeet, ei välttämättä löydä valtavasti uutta. Johtopäätöksissään Kirves menee pitemmälle, eikä avioliiton ristiriitoja kaunistella. Suurilla taiteilijoilla on usein ollut käsitys, että nerouttaan vaaliessaan he voivat jättää perheensä oman onnensa nojaan. Ainonkin mitta tuli täyteen monta kertaa, erityisesti Sibeliuksen alkoholinkäytön yhteydessä. Avioeroakin harkittiin, tosin vasta 1920-luvulla.
Kirja pyörii Sibeliusten parisuhteen ympärillä niin tiiviisti, että tunnelma on toisinaan klaustrofobinen. Ainakin osin tämä tuntuisi johtuvan lähdeaineiston suppeudesta. Myös tutkimuskirjallisuus olisi voinut avata näkymiä esimerkiksi naistutkimuksen, psykohistorian – mieleen tulee Juha Siltalan samoja henkilöitä ja aikaa käsittelevä Valkoisen äidin pojat – tai pari- ja taiteilijasuhteiden historian kautta.
Ainon muistakin aktiviteeteista kerrotaan, mutta niistä olisi halunnut tietää enemmän. Minkälaisia kirjoituksia hän julkaisi nuorena fennomaanilehdissä, mitä kirjoja hän suomensi, minkälaisia vinkkejä hänellä oli puutarhanhoitoon? Hän toimi kaikkien tyttärien kotiopettajana, mutta mikä oli hänen sivistysihanteensa? Valitettavan vähiin jäävät Ainon kommentit ja kuvaukset Sibeliuksen musiikista, jonka hän näytti arvostavan korkeammalle kuin niiden tekijän.
Mutta kulttuurihistoriallisesti merkittävään parisuhteeseen keskittyessään Jenni Kirves rakentaa kirjastaan intensiivisen kokemuksen, jossa leiskuu romantiikka ja kipinöi temperamentti. Aino ja Jean puhuvat teoksessa omilla äänillään. Perinteisen perheidyllin takaa kuumottaa strindbergiläinen raadollisuus, mutta sitä suurempi on kokemus siitä, minkä kaiken rakkaus kestää.
Antti Häyrynen
