Radion sinfoniaorkesterin joka toinen vuosi järjestämä kamarimusiikkifestivaali on orkesterin laajan kamaritoiminnan huipentuma ja muusikoiden näyteikkuna, jossa nämä voivat päästää ohjelmistoideansa ja omat taitonsa valloilleen. Tämän kevään kamarimusiikkiviikonloppu otsikolla ”Aurinko nousee idästä” oli tästä hyvä esimerkki. Oivaltavat ohjelmistot esittelivät länsimaisen musiikin itämaisia vaikutteita – oli kyseessä sitten Aasia-eksotismi, orientalismi tai vaikkapa Itä-Euroopan juutalaiskulttuuri – sekä musiikkia mm. Egyptistä ja Kambodžasta tulevilta nykysäveltäjiltä. Länsimaisella musiikilla oli leijonanosa, mutta koska nykymusiikin ja barokinkin rooli oli vahva, pienoisfestivaali onnistui moniäänisyyden tavoittamisessa. Hauskana bonuksena olivat kappaleet, jotka tarttuivat otsikon kahteen ensimmäiseen sanaan, auringonnousuun.
Lauantain iltapäiväkonsertissa PAAVO-salissa ei-länsimaista näkökulmaa edusti korealaistaustaisen Isang Yunin oktetto puhaltimille ja jousikvintetille (1978). Se oli korvia avaava synteesi eurooppalaisesta modernismista pointillisistine klangeineen sekä korealaisen perinnemusiikin soinneista. Länsimainen konstruktiivisuus ja aasialainen aikakäsitys kävivät vuoropuhelua. I-Han Fu johti RSO:n muusikoita, jotka olivat elementissään viileiden sointien äärellä. ”]
Sen sijaan avauksena soitettu Haydnin ”Auringonnousu”-jousikvartetto, nro 78 oli Leena Jaakkolan, Salla Savolaisen, Tommi Aallon ja Timo Alasen esityksenä kovin hätäinen ja suloton.
Menevä päätös kattaukseen saatiin amerikkalaissäveltäjä Paul Schoenfieldin klezmer-innoittuneesta triosta klarinetille, viululle ja pianolle (1990). Asialla olivat virtuoottisen irrottelun taitavat Christoffer Sundqvist, Paula Sundqvist ja Emil Holmström. Päähenkilönä juutalaisen perinnemusiikin hengen välittäjänä oli klarinetti, ja Christoffer Sundqvistille rooli sopi kuin nakutettu. Pianon tekstuurit asemoivat vaikutteet länsimaisen taidemusiikin kontekstiin, mutta pelimannista epämuodollisuutta ja mystistä haikeutta olisi voinut olla lisää. Neliosaisen trion viimeisessä osassa lennokas svengi oli kohdillaan.
Lauantain kolmesta konsertista keskimmäisessä yhdistettiin omaperäisesti barokin turkkilaisbuumi ja nykymusiikki. RSO:n muusikot saivat näyttää barokkiosaamisensa, ja käytössä olivat periodi-instrumentit patarumpuja myöten. Viulistit Kaisa Kallinen ja Hannu Vasara, sellisti-gambistit Jukka Rautasalo ja Miika Uuksulainen sekä cembalisti Jouko Laivuori esittivät kappaleita, joissa paljastui sekä orientin uhkaavuus (A.A. Schmelzerin Biber-sovitus turkkilaisten hyökkäyksestä Wieniin) että aistikas kiehtovuus (Marin Marais’n Tataaritar, François Couperinin Sulttaanitar). Lopussa mukaan saatiin trumpetistit Atsuko Sakuragi ja Miikka Saarinen, alttoviulisti Vuokko Juutilainen, kontrabasisti Teemu Kauppinen sekä lyömäsoittaja Kazutaka Morita, ja barokkiorkesteriksi laajentunut kokoonpano päätti konsertin komeasti Purcellin The Fairy Queenin auringonnousu-aiheisella neljännen näytöksen alkusoitolla.
Barokkisäveltäjien mustavalkoisen turkkilaiskuvan vastapainona oli pehmeäsävyistä ja passiivista nykymusiikkia. Tässä vaiheessa voi todeta, että Aasiasta vaikutteita saaneita suomalaissäveltäjiä, kuten Eero Hämeenniemi tai Juha T. Koskinen, olisi ollut kiinnostava sisällyttää ohjelmiin. Nyt kuultiin Dai Fujikuran sordinoitu käyrätorvisoolo Poyopoyo (2012) sekä Mark Andren hälyinen trio …als… I (2001). Käyrätorvisti Tommi Hyytinen kosketteli verhottuja, vetäytyneitä ääniä, joista multifonisuus ja värinä tekivät moniselitteisiä. Giuseppe Gentile, bassoklarinetti, Eeva Rysä, sello, sekä Jouko Laivuori pianon ääressä kulkivat Andren triossa yhä etäämmälle alun rauhattomuudesta aina aineettoman hiljaisuuteen, kunnes jäljelle jäi vain bassoklarinetin hidas puuskutus.
Auli Särkiö-Pitkänen
Musiikkitalon harjoitussali PAAVO 14.4. klo 15 & klo 17
RSO:n kamarimusiikkifestivaali 13.-15.4.
