Arvio: Korsholman musiikkijuhlat, Uudenkaarlepyyn kirkko 29.8.2021. Signum-kvartetti; Cecilia Zilliacus, viulu; Sara Hammarström, huilu. Schubert, Larsson Gothe (ke.), Gourzi, Eliasson, Janáček.
Aivan kuten Korsholman musiikkijuhlien tämän vuoden toissapäiväisessä avajaiskonsertissa, myös piskuisen Uudenkaarlepyyn vanhassa puukirkossa taiteellisen johtajan, viulisti Cecilia Zilliacuksen ohjelmasuunnittelun taito paljastui hiljalleen konsertin edetessä. Jahtaamisen ja kiinnisaamisen teemassa uudempia teoksia kehystivät Franz Schubertin liedit, jotka alttoviulisti Xander van Dijk oli sovittanut Signum-jousikvartetille. Laulun ja pianon yhdistelmän siirtäminen neljälle jouselle ei ole läpihuutojuttu, mutta Signumin hoteissa sovitus säilytti hyvin tyylinmukaisuuden ja tunnelman. Vaikka sanoitusten puuttuminen hämärsikin laulujen viestejä niitä tuntemattomalle, olivat affektit pääosin tunnistettavissa: pehmeä maalaisidylli, harras muistelo, suru, kaihoisa toiveikkuus.
Zilliacus antoi kantaesityksen tämän vuoden residenssisäveltältä Mats Larsson Gothelta tilatulle sooloviuluteokselle Caccio, jonka nimi viittaa metsästykseen ja historialliseen ”metsästysteemaiseen” esitysmerkintään (alla caccia). Alun matalat, toistuvat kuudestoistaosat, joiden ketjua korkeammat aksentit lävistivät, pystyikin halutessaan kuulemaan ratsastuksena metsän siimeksessä satunnaisine loikkineen, ja alaspäisiin äkäisiin glissandoihin kulminoituvat nousevat asteikkokulut jousen jännityksinä ja nuolien sinkoutumisina. Muuntelua – ja samalla viulistisia elementtejä – hiipi teokseen hiljalleen lisää, Zilliacuksen kuitenkin säilyttäessä soitossaan energisen alkuvoiman aina lyhyttä repriisiä seuranneeseen loppukliimaksiin saakka.
Saksankreikkalaisen Konstantia Gourzin toinen jousikvartetto P-ILION kantoi alaotsikkoa Neun Fragmente einer Ewigkeit, joka suomentuu suurin piirtein Yhdeksän fragmenttia eräästä ikuisuudesta. Lyhyet osat olivat kuin välimerellisellä maaperällä kuvattuja hetkien Polaroideja: osat vaihtelivat askeleen Cacciota modernimmasta aina melankolisiin, tonaalisiin minikoraaleihin – kyllästymään ei ehtinyt.
Vuonna 2013 kuolleen Larsson Gothen kollegan Anders Eliassonin Disegno soolohuilulle oli osa säveltäjän Disegni-sooloteossarjaa. Nopealiikkeisenä, modernina teoksena se oli kuin vieläkin virtuoottisempi serkku Cacciolle. Sara Hammarströmin ylipuhallukset resonoivat kirkossa yllättävillä, särkyvillä tavoilla; alun ryöpytyksessä oli sellaista aggressiivisuutta, jota huilusta harvoin kuulee.
Konsertin päätti Leoš Janáčekin myöhäistuotantoon kuulunut jousikvartetto nro 1, lisänimeltään Kreutzer-sonaatti. Sen nimi viittaa Beethovenin sonaattiin väliportaan kautta: kvarteton inspiraationa on ollut Leo Tolstoin novelli, jossa päähenkilö surmaa vaimonsa löytäessään tämän vuoteesta soittokumppaninsa kanssa. Moinen intertekstuaalisuus on yllättävän postmodernia, mutta kvartetto itsessäänkin on jo siirtynyt eteenpäin säveltäjän aiemmasta kansallisromanttisuudesta: Ekspressionismin, uusklassisuuden ja myöhäisromanttisuuden elementit vaihtelivat nopeastikin, ja lyyriset paikat saattoivat saada osakseen brutaaleja keskeytyksiä. Signum-kvartetti eli Florian Donderer, Annette Walther, van Dijk ja Thomas Schmitz onnistuivat tarinankerronnassaan hiotulla ja huomionarvoisen tasapainoisella yhteissoitollaan.
Santeri Kaipiainen
