Astrid Swan ja Laura Moisio ovat molemmat omaäänisiä ja kunnianhimoisia artisteja, joita yhdistää persoonallinen, helppoja määritelmiä kaihteleva tyyli sekä inspiroituminen amerikkalaisesta musiikista. Helsingin juhlaviikkojen Huvila-teltan viimeisiin konsertteihin kuulunut Swanin ja Moision ilta oli täysipainoinen kokonaisuus, sillä vakuuttavat laulaja-lauluntekijät täydensivät toisiaan mielenkiintoisella tavalla.
Laura Moision kantrista ja amerikkalaisesta folkista ammentavassa musiikissa lakoninen nainen ja kitara -musisointi aukeaa vähäeleisen tarkkanäköisten tekstien myötä syvään pohdiskeluun. Yksinkertainen kantri- tai iskelmämelodia saattaa äkkiä keikahtaa kouraiseviin maailmoihin, ja kitkeränsuloisen pinnan alla tuntuu koko ajan myllertävän jotakin tummaa. Nyt kuultu setti koostui kahden uusimman albumin, Ikuinen valo (2015) sekä Laura Moisio (2018) kappaleista.
Vaikka Moision esiintyminen kitaroineen oli kosiskelematonta ja suorastaan ujoa, live-esitykset olivat levyjen jossain määrin siloteltuun tunnelmaan verrattuna hyvin väkeviä. Moisiolla on pyöreä, heleä ja selkeä ääni, jota hän hyödynsi rohkeasti. Hän ilmensi riipivästi lyriikoitaan, jotka kulkivat yksinäisyyden ja itsenäisyyden käsittelystä aina lapsuustraumoihin ja uskottomuuteen. ”] Viesti tehostui, kun Moision esiintyminen kokonaisuudessaan oli hillittyä, ja ulospäinsuuntautuneesta energiasta vastasi mainio yhtye. Mieleen jäivät Ville Rauhalan monipuolisesti käsitelty kontrabasso sekä puhaltaja Markus Pajakkalan ja kosketinsoittaja Anna Pesosen jazzaava duetointi poikkihuilulla ja Rhodes-pianolla. Soittimista kumpusi myös yllättäviä äänimaisemia ja tummanpuhuvaa sointimassaa, joka tuntui antavan muodon sille, mitä sanat eivät voi tavoittaa. Esimerkiksi Ikuinen valo -albumin ”Sinä et kuulu tähän maahan” laajeni maanläheisten hälyjen ja kurkien ääniä imitoivan saksofonin kautta pysäyttäväksi tarinaksi.
(Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.)
Astrid Swan, oikealta nimeltään Astrid Joutseno, on vuodesta 2005 tehnyt omaperäistä, kantaaottaviin sanoituksiin ja maalaileviin pianotekstuureihin nojautuvaa taidepoppia, mutta tänä keväänä Teosto-palkinnon pokannut uusin albumi From the Bed and Beyond kohosi ihan uudenlaiselle tasolle. Albumilla Swan käsittelee älykkäällä ja vahvalla tavalla kamppailuaan syövän kanssa. Pian levyn ilmestymisen jälkeen kävi ilmi, että kertaalleen jo selätetty rintasyöpä oli uusiutunut. Swania ei voi missään tapauksessa redusoida syöpätaiteilijaksi, mutta kuolemansairaan roolista kieltäytyvät, elämänhalua ja hyväksyntää ylistävät kappaleet ovat jo tekoina järisyttäviä. Swan on karismaattinen esiintyjä ja upeaääninen laulaja, ja elämäntilanne on väistämättä ladannut häneen aseistariisuvaa läsnäoloa, suoranaista oraakkelimaisuutta.
From the Bed and Beyond on musiikillisessa monitahoisuudessaan omaa luokkaansa Swanin tuotannossa. Albumia kannattelee haurauden ja sisäisen voiman jännite, ja sen musiikki kuultiin nyt nähdäkseni kokonaisuudessaan, mutta erityyppisinä sovituksina ja uudessa järjestyksessä. Swan aloitti esiintymisen pianon ääressä, mutta siirtyi vähitellen laulamaan lavan etuosaan. Suorasukainen, puhutteleva tulkintaote voimistui, ja sävykäs, rehevä lauluääni toimi yhä vaikuttavammin.
Swan ei spiikannut kappaleita, ja esitys muodosti pikemminkin yhtenäisen kaaren. Taustalla käytettiin Swanin yhteistyökumppanin Tekla Vályn unenomaisia, vanhojen valokuvien hengessä liikkuvia videoteoksia, joissa vilahtelevat eläinnaamiot, luurangot, surupuvut ja käärinliinat. Lavalla kankaaseen kääritty ja kukin koristeltu sähköpiano muistutti ruumisarkkua, ja Swanin musta asu ja kukikas huntu toivat mieleen kauhuelokuvan morsiamen. Visuaalisuus oli tarkoin harkittua, ja sitä tukivat tummasävyiset valot, joiden kontrasti Laura Moision loppukesän väriloistossa kylpeneeseen esitykseen oli suuri.
Astrid Swan yhtyeineen aloitti luomalla nostalgisen katseen albumeihin Poverina (2005), Spartan Picnic (2008) ja Better than Wages (2009). Esimerkiksi Spartan Picnicin ”As Long As It’s Not You” sai kepeän ilmiasun, ikään kuin artisti olisi hieman hymyillen katsellut nuoremman minänsä yhteiskunnallista kiukkua. Uuden levyn tunnelmiin siirsi nauhalta kuulunut lausunta, jossa Swan pohti elämän kiertokulkua rinnastamalla äitiyden ja rintasyövän.
From the Bed and Beyond sisältää monisyisiä sävelmaailmoita, eksistentialistista rakkauspoppia, huikeita melodioita ja esseemäisiä lauluja. Nyt niiden tehoa vähensi riisutumpi sointikuva, elektroniikan puuttuminen ja karkea, kolkko balanssi. Yhtye oli kirjaimellisesti päähenkilön taustalla, pimeyteen kääriytyneenä. Onneksi Emmi Kujanpään vahvaa taustalaulua oli hyödynnetty täysillä. Se teki esimerkiksi ”Maija’s Songista” levyversiota painokkaamman, äärimmäisen koskettavan kokemuksen alkuvoimaisine kansanmusiikkiviittauksineen.
Auli Särkiö-Pitkänen
Huvila-teltta 31.8. klo 19
Helsingin juhlaviikot: Laura Moisio ja Astrid Swan
Laura Moisio – laulu, kitara
Lauri Myllymäki – kitara, laulu
Sebastian Kruhn – rummut
Ville Rauhala – kontrabasso, laulu
Markus Pajakkala – huilu, saksofoni
Anna Pesonen – koskettimet
Astrid Swan – laulu
Johannes Salomaa – puhaltimet
Alina Toivanen – rummut
Mikael Hakkarainen – kitara
Veli Kauppinen – basso
Emmi Kujanpää – laulu
