Sibelius-viulukilpailun ensimmäinen finaalikonsertti. Musiikkitalossa 27.5. Gabrielle Després, Otto Antikainen, Claire Wells, Minami Yoshida. Radion Sinfoniaorkesteri, kapellimestari Dima Slobodeniouk, Helsingin kaupunginorkesteri, kapellimestari Pietari Inkinen. Sibelius – Saariaho – Lindberg.
Jean Sibelius -viulukilpailu näyttää taidemusiikille uutta suuntaa – finaalissa kilpailijoiden soitettavana on pakollisen Sibeliuksen konserton lisäksi moderni konserttoteos. Klassisen musiikin vakiintuneen kaanonin muita konserttoja ei siis kuulla lainkaan. Tämä toi iltaan lähtökohtaisesti virkistävän odotuksen tunnun.
Illan avasi kanadalainen 24-vuotias Gabrielle Després eteerisellä tulkinnalla Sibeliuksen viulukonsertosta RSO:n solistina. Ensimmäisen osan seesteinen pääteema sai heti aikaan kylmiä väreitä: se soi kuin aineettomana, puhdaslinjaisen sileänä. Després keräsi salin keskittymisen. Suvanto-osio ennen loppua hehkui valoa ja kosketti. Osan lopussa hän toi dramaattisempia sävyjä tulkintaan, joka kaikkinensa tuntui painottavan raukeita sävyjä sisäisten ristiriitojen sijasta.
Toisen osan teemassa Desprésin soinnin hengittävyys ja pakoton virtaavuus pääsi oikeuksiinsa. Hän taikoi pianissimoissa herkät sävyt esiin. Toista osaa leimasi onnellisen päiväunelmoinnin tunnelma, ja loppu tuntui kuin pehmeältä sävelpeitolta. Päätösosan tempo oli virtaava, ja teemassa Deprés leikitteli vaihtelemalla spontaanin tuntuisesti fraseerauksessa sävelten painotuksia. Osassa tapahtui vain hiuksenhienoja heittoja teknisesti sekä ajoituksellisessa yhteistyössä suhteessa orkesteriin, ja Després ja kapellimestari Dima Slobodeniouk korjasivat kurssin salamannopeasti – kaiken kaikkiaan tekniikka oli sulavaa ja yhteistyö toimivaa. Desprésin levolliset soittoeleet ja lavapresenssi olivat linjassa tulkinnan kanssa.
Kaija Saariahon Graal théâtre (1994) on säveltäjän tyyliin omaleimainen ja vangitseva teos, joka jakautuu kahteen osaan: Delicato ja Impetuoso. Viulistille se on erittäin haastavaa soitettavaa tarkkoine esitysmerkintöineen – laajennettuja soittotekniikoita ja niiden nopeita vaihteluita on nuottikuvassa hyvin tiheässä.
Suomalainen 25-vuotias Otto Antikainen esitti konsertosta RSO:n ja Dima Slobodenioukin kanssa niin soittoteknisesti kuin tulkinnallisesti erittäin hyvin hallitun ja vakuuttavan version. Tulkinnassa ja jäsennyksessä korostuivat konserton laulavat osiot ja pitkät linjat. Soinnissa oli tarkoituksenmukaisesti laajaa variaatiota muun muassa riippuen jousen kontaktipisteestä suhteessa kieleen – esimerkiksi tallan lähellä tai otelaudan päällä. Antikainen vaikuttikin toteuttavan huolellisesti teoksen teknistä palettia.
Antikaisen soitossa painottui lyyrinen ja laadukas, perinteisenkin kuuloinen sointi. Erityisesti huomion kiinnitti erittäin kirkas, puhutteleva korkeiden rekisterien livertävä sointi, mikä tuntui jonkinlaiselta kuulokuvalliselta tukipisteeltä. Kokonaisuudessaan teoksen tyyli huomioiden, tässä tilanteessa ja salin yläosaan tuntui, että olisi ollut varaa lisätä vielä säröä, rosoa ja vaaran tuntua: konkreettisesti tempollisten kiihdytysten ja kokonaisuudessa osioiden välisten suurempien kontrastien ja jäsentelyjen avulla.
Antikaisen yhteistyö orkesterin kanssa oli sujuvaa – esimerkiksi ensimmäisen osan vuoropuhelut trumpetin kanssa jäivät mieleen. Antikaisen maanläheinen ja vakaa olemus teki myös kuulijalle keskittyneen olon.
Yhdysvaltalainen 24-vuotias Claire Wells esitti ilmaisuvoimaisen, dramaattisen ja draamallisesti jäsentyneen tulkinnan Sibeliuksen konsertosta. Ensimmäisen osan kadenssissa oli makeaa sitkoa melodiankuljetuksessa ja purevuutta akordeissa. Soitosta huokui sisäinen tahtotila. Periksiantamattomuus fraasien ja yksittäisten äänten lopuissa toi henkeäsalpaavaa intensiteettiä. Sivuteema tuntui polttavalta – kaiken kaikkiaan Wells esitti version, jossa vahvat tunteet olivat pinnassa. Toisen osan alussa leveä vibrato loi sointiin hehkuvaa lämpöä. Wells muotoili näkemyksellisesti herkkiä kysymys-vastaus -fraaseja, joita oli intuitiivisesti helppo elää mukana.
Kolmannessa osassa oli tulisuutta, räiskintää ja sädehtivyyttä – jopa siinä määrin, että Helsingin kaupunginorkesterilla Pietari Inkisen johdolla oli välillä perässä pysymistä, mikä kuului lievinä ajoituksellisina epätarkkuuksina. Wellsin periksiantamattomuus ja sisäinen energia näkyi myös siinä, että pienten teknisten lipsahduksien jälkeen saman osion toistuessa Wells päättäväisesti korjasi nämä.
Esiintyjänä ulospäinsuuntautunut Wells vaikuttaa olevan lavalla elementissään ja nauttivan – hänessä on suurten lavojen hehkua. Yleisökin syttyi esityksestä.
Magnus Lindbergin toinen viulukonsertto vuodelta 2015 on sävelkieleltään hyvin erilainen verrattuna Saariahon teokseen: toistuvat melodialinjat ja orkestraalisen massiivinen, vaskisoittimia hyödyntävä ja tunteisiin vetoava harmoniankuljetus hallitsevat kuulokuvaa. Soittajalle siinä on vähemmän laajennettuja tekniikoita ja enemmän perinteikästä, viulistille soittajaystävällistä hehkuttavaa melodiankuljetusta – se tuo siis soittajasta esiin erilaisia puolia kuin Saariahon sisäänpäin kääntyneempi teos.
Japanilainen 26-vuotias Minami Yoshida otti kaiken irti konserton sointiväreistä ja melodisuudesta: sointi oli briljantin kirkas ja rikas kautta linjan ja siinä oli myös puhuttelevaa syvyyttä. Alun pääteeman kaksoisäänten orkesteria herättelevä efekti oli tehokas ja asetti heti kohdilleen teoksen optimismia huokuvan energiatason. Fraaseissa oli päättäväistä suuntaa, rakennetta ja näkemystä. Vuolaat, taianomaiset melodiat soljuivat vapaina. Toisen osan kadenssissa pääsi oikeuksiinsa Yoshidan tekninen suvereniteetti ja äärimmäisen hienoviritteinen nopeus vasemman käden osalta sekä esimerkiksi jousen kontaktipinnan vaihtamisessa eri sointien synnyttämiseksi. Laajennetut soittotekniikat istuivat hyvin luontevasti kokonaisuuteen.
Kolmannessa osassa viulun matalampien kielten vire tippui hieman, mikä teki Yoshidalle lisähaastetta lennossa, mutta hän korjasi virettä notkeasti kaksoisäänissä.
Yhteistyössä orkesterin kanssa kuului yhteiseen hengitykseen ja energiaan asettuminen. Yoshidan lavapresenssi oli vahvasti musiikissa elävä, aito ja luontevan varma. Tilanne tuntui nautittavalta konserttiesitykseltä.
Myös kilpailun konserttitilanteessa oli tapahtunut muutosta aiempaan verrattuna: nyt Yleisradio oli tuonut lisää elementtejä ja esittäjien haastatteluja livelähetykseen, mikä näkyi myös konserttisalissa. Kilpailijoita haastateltiin myös välittömästi lavan ovella esitysten jälkeen, mikä toi suuren urheilujuhlan tuntua, mutta todennäköisesti samalla asetti kilpailijat uuteen ja potentiaalisesti haastavaankin tilanteeseen kommentoimaan esitystään tuoreeltaan.
Pauliina Rahiala
