Arvio: Mikkelin musiikkijuhlat, Mikaeli 7.7.2022. Lontoon Philharmonia, joht, Santtu-Matias Rouvali, sol. Bruce Liu, piano, Adam Baldych, viulu, Equilibrium-jousikvartetti.
Helmikuussa 2022 Euroopan rajat tutisivat. Samalla lähes 30 vuotta toiminut Mikkelin musiikkijuhlat koki elämänkaaressaan ratkaisevan käänteen.
Eteläsavolainen klassisen musiikin festivaali päätti yhteistyön pitkäaikaisen taiteellisen johtajansa, kapellimestari Valeri Gergijevin kanssa.
Päätös tuskin oli helppo, mutta se tehtiin omatuntoa kuunnellen. Pitkään ja avoimesti Vladimir Putinin toimia tukenut kapellimestari kieltäytyi tuomitsemasta Venäjän sotaisaa hyökkäystä Ukrainaan. Euroopan musiikkimaailma ei voinut olla reagoimatta.
Ongelmaksi vain jäi, että ennen lähtöpassejaan Gergijev oli onnistunut rakentamaan festivaalin lähes kokonaan itsensä ympärille.
Vuodesta 1993 lähtien ossetialaissyntyinen kapellimestari oli tasaisesti tuonut Venäjältä klassisen musiikin suurimpia vetonauloja pieneen Mikkeliin esiintymään. Koronapandemian tuomat ongelmat yhdistettynä johtajan äkillisiin potkuihin jättivät suuren aukon, joka musiikkijuhlien johdon oli pakko täyttää nopeasti.
Polttava kysymys onkin: onnistuiko Mikkelin musiikkijuhlat täyttämään sen?
Kvartettitaidetta Puolasta
Festivaalin torstai-illan ensimmäisen konsertin esiintyjät tulivat Ukrainan länsinaapurista Puolasta. Harvinaisiin puolalaisteoksiin erikoistunut Equilibrium-jousikvartetti aloitti illan maanmiehensä Henryk Góreckinkolmannella jousivartetolla.
Vuonna 1995 valmistunut herkkä teos, lisänimeltään ”…songs are sung”, oli soinniltaan kuin autio, kuollut maa. Pelkistetty ja koruton tulkinta loi kuulijoiden mieliin postapokalyptisen tunnelman.
Viulut soittivat surun ja kuoleman teemoja parina vuoroin unisonossa, vuoroin kaksiäänisesti. Vastaparina säestivät alttoviulu ja sello yhtenevillä rytmisillä sävelkuvioillaan.
Pitkät 50 minuuttia kestänyt viisiosainen teos vei yleisön tehokkaasti omaan maailmaansa. Toistuvilla ja laahaavilla teemoillaan kappale oli silti hieman pitkäveteinen valinta.
Väliajan jälkeen viulisti Adam Baldych toi eloa lavalle esittelemällä sävellyksensä Home Songbook. Puolalaisiin kansansävelmiin pohjautuva esitys toteutui kvartetin kanssa lavalla lennosta improvisoiden.
Baldychin erikoinen renessanssiviulu oli raikas lisä, jonka sointi toi joskus mieleen solisevan puron, joskus sähköisen jazzviulun. Arvioijan mieltä jäi kutkuttamaan, mihin kiehtoviin kansanlauluihin teos perustuu ja mistä ne mahtavat kertoa.
Rouvali ja Philharmonia hurmasivat
Entäpä illan supermuusikkoja vilisevä pääkonsertti? Se näytti, että kyllä Mikkelin musiikkijuhlat ilman Gergijeviä pärjää.
Tilalle palkattu, Santtu-Matias Rouvalin johtama Lontoon Philharmonia on maailmanluokan orkesteri. Laadukas, vaikkei välttämättä edullisin vaihtoehto.
Jane ja Aatos Erkon säätiöltä saatu apuraha auttoi matkakuluissa, ja satsaus kannatti. Martti Talvela -sali oli täpötäynnä portaita myöten.
Beethovenin Egmont-alkusoitossa kuultiin soinniltaan salin täyttävä, jykevästi soittava orkesteri. Kuulemma orkesteri ei ollut tottunut Mikaelin kokoiseen pienempään saliin, mutta ehti sopeutua konserttiin mennessä. Soitto kaikui mahtavan kiinteänä katossa asti. Alkusoiton tummat sävyt saivat tästä entistä dramaattisemman vaikutelman.
Sitten oli maailmanluokan solistin vuoro. Vuoden 2021 Chopin-kilpailun voittajan Bruce Liun soitossa oli hienostunut ote, flyygelin ylimmissä äänissä suorastaan ihanan ylimaallinen ja kepeä. Liu ei tosin näyttänyt sellaista suurta temperamenttia, jota Chopinin toinen pianokonsertto olisi joissakin teemoissaan vaatinut. Tulkinnassa oli toisinaan jopa kunnioittavaa vaatimattomuutta.
Tunnelma salissa oli hyvin keskittynyt, kun yleisö tahtoi kuulla joka nuotin. Tosin yhden yleisön jäsenen esittämä toive puhelinten rauhaan jättämisestä oli paikallaan. Osa katsojista näpräsi älypuhelimiaan konsertin aikana ja näyttöjen kovat valot häiritsivät intiimiä tunnelmaa. Sillä nyt ei oltu kotona television ääressä, vaan aikaa kestävän taiteen äärellä.
Viimeistään Tshaikovskin viides sinfonia todisti musiikin voimasta ihmiseen nähden. Toisen maailmansodan aikana usein esitetty synkkäsävyinen teos sai pauhata tunnekuohujaan Lontoo Philharmonian käsittelyssä. Rouvali tuntui luottavan orkesteriinsa täysin.
Maailmanhistoria näyttää, miten ihmiset tappavat toisiaan ja sotivat. Mutta loistava musiikki on loistavaa musiikkia. Nyt ja aina.
Sukujuuriltaan Tshaikovski oli muuten ukrainalais-venäläinen.
Elina Salin
